maanantai 25. maaliskuuta 2013

Tampere kuplii... eli kuinka derppailimme yli puolet ajasta hotellilla ja hesessä

Eli tampere kuplii oli viime viikonloppuna ja nyt olisi tarkoitus kertoa siitä jotain~

Lauantaina heräsimme Ritan kanssa jossain kello 07.00 maissa, koska juna lähti täältä Helsingistä kello 09.06. Siinä sitten meikkailtiin ja puettiin cossit ja eikun menoksi. Ja koska aika menee aina tiukalle, ja niin se meni nyttenkin, ehdimme kuitenkin käydä kaupassa ostamassa juissia. Aikaa jäi oikein 5 min :D
Brouk liittyi seuraamme Riihimäellä ja niin oli tarkoitus yhden meidän Mirai Nikki miittiläisenkin liittyä, mutta hän oli jotenkin onnistunut pääsemään Helsinkiin ja hän tuli sitten seuraavalla junalla~
Junassa emottaminen on parasta ;3 

Tampereella meillä ei ollut minkäänlaista ideaa minneppäin mennä, joten piti soittaa kahdelle muulle miittiläiselle, Sofialle (Yuno) ja Tuurelle (Yukkii), että he hakisivat meidät autolla ja niinhän he hakivatkin. Automatka oli kyllä aika eeppinen, kun oli pieni auto ja 5 henkeä sisällä. Ja koska Brouk ei uskaltanut istua Tuuren syliin, hän tunki meidän (Sofia, Rita ja minä, Tutti) päälle makaamaan XD
     Paikan päällä jäimme ensin hetkeksi hengaamaan sisälle ja sitten ulos jonottamaan cosplaykisaan, jonne tämä Prodigy (Akise), joka oli siis päässyt Helsinkiin juuri ja juuri ehti.
Kisassa oli kisaamassa vielä yksi miittiläinen. Hän oli siellä lampaana pelistä Catherine, joten jos näitte jotain epämääräisiä kolmen hengen aaltoja me teimme ne miitin kanssa ja kyllä sitä tuli vähän huudettuakin X)
     Kisan jälkeen tämä kisaaja Fainttos (Kurusu) liittyi mukaamme ja koko porukka oli kasassa.
Siinä me sitten istuttiin ringissä vessojen luona ja heiteltiin minun peruukkipäätäni.
    Sitten meille tuli nälkä, eikun Mäkkäriin syömään, mutta Mäkkäri oli ihan täynnä, joten menimme Heseen. Siellä istuimme monta tuntia (anteeksi kaikille siviileille ja henkilökunnalle olimme aika kova äänisiä) kunnes Omppuhotelliin pääsi.

Siitä sitten menimme sinne hotellille heittämään kamat ja sitten tajuttiin, että kaupat menee puolen tunnin päästä kiinni eli siitä sitten kauppaan ostamaan iltapala (lähdimme tietenkin väärään suuntaan emmekä meinanneet löytää kauppaa ja meille jäi sellaset 10 min kaupassa juoksentelemassa ja tappelemassa viimeisestä juustosämpylä pussista).
Kun kassit on täynnä, obi on maailman paras kurkun säilytys paikka

 Kun ostokset oli tehty ja siviilien valitukset siitä, että meillä oli liian vähän vaatetta kuultu, menimme heittämään ruoat hotellille ja takaisin tapahtumapaikalle shoottailemaan.

Hahmot ja cossaajat oikealta ylhäältä: Keigo Kurusu (Fainttos) Tsubaki  (Brouk) sitten vaaleansinisessä takissa Akise  Aru (Prodigy) Marco Ikusaba (tämän hetkinen kirjoittaja tutti), Ai Mikami (Rita) Ja alas puhelimella dataavat poika Yukiteru Amateru (Rollingay/Tuure) Yuno Gasai (Sofia) Ja sarjahan on Mirai Nikki 

Kun pääsimme hotelliin, menimme suihkuun ja cossit pois sekä piilarit ja sitten eikun poikien huoneeseen riehumaan XD
Voisimme tehdä kokonaisen postauksen meidän hotellilla riehumisesta, kun se kesti sen 5 tuntia X3
            Tiivistettynä painimme sängyllä, pelasimme norjalaistajalkaleikkiä, puhelimen päiväkirjaan kirjoittamista (kirjoitus meni jotenkin näin: "tanaan oli huisii :D vaikka meni housut pysyin miehena owo mutta kenkien puolesta huolettaa") ja varastimme Tuuren sukat (ens kerralla menee housut) sekä tyynyistä ja peitoista tappelemista. Loppujen lopuksi meidän tyttöjen huoneessa oli kaikki peitot ja tyynyt :DD Siinä kahden aikaan alkoi väsyttämään (koulu viikon jälkeen väsyttää pakosta) ja menimme omaan huoneeseen nukkumaan. Rita ja Brouk nukahti aika nopeasti ja Sofiasta en tiedä, mutta minä valvoin vaikka kuinka pitkään ja yöllä olin kuulevinani meidän oven aukaistavan ja suljettavan, mutta silloin en jaksanut siitä välittää.

Sunnuntaina herätys oli joskus yhdeksän aikaan, mutta minäpä heräsin siinä kahdeksan aikaan.
Söimme aamupalan, jonka ostimme kaupasta, eli juustosämpylää ja kurkkua :3
Sitten perus meikkaukset jne. kunnes tajusimme, että jokin haisee ja Rita löysi puoliksi syödyn kinkku salami pastan ja sattumoisin Tuure oli la iltana lesonnut meille siitä, että sillä oli sellaista ja kaksi meistä on kasvissyöjiä BD Hyvä yritys Tuure. En siis kuullut omiani oven avautumisesta yöllä XD
Sitten otimme pastan koputimme poikien oveen ja Prodigy tulee iloisesti avaamaan toivottaen hyvää huomenta, ja sitten hänen päänsä vierestä lentää kinkku salami pasta suoraan sängylle. Onneksi oli sentään pahvi siinä pääällä (ens kerralla se lätsähtää jonkun naamaan). Sitte juostaan kikattaen omaan huoneeseen tekemään loput valmistelut.
   Sitten paikan päälle ja Fainttos liittyi taas seuraamme. Raukka oli nukkunut eri hotellissa ja missannut lentävän kinkku pastan. Siellä osallistuimme Välähdys-kilpailuun ja yritimme shoottailla itseksemme, mutta se meni sitten epämääräiseksi biletykseksi ja Tuuren kiusaamiseksi (ei kannata cossata Yukiterua), mutta tässä on kuitenkin jotain kuvia (varoitan valotukset on mitä on, en jaksanut niitä hirveästi säädellä. Kuvaajana toimin siis minä): 


Fainttos ja Prodigy Kurusu ja Akise cosseissa

Yukki ja Yuno cossaajina siis Sofia ja Tuure/Rollingay
(Tarkennus where are u I miss you)


Ja taas samat
(Oli kiva makoilla siellä lattioilla)



Tässä vaiheessa alkoi mennä riehumiskeksi


Tsubakin hihaan on kiva tunkea ja Tsubakina on Brouk
  
Taas samoja, paitsi nyt näkyy Ritakin.
 Tsubakin hihassa on kiva olla.


Hehe varastettiin Yukkiin (Tuuren) tissinaisfiguuri ja Tsubakilla on Yukkin kenkäkin



Tuure muuttumassa Glitter-Johnnyksi


Tyyppi on nolatty pahemman kerran vain, koska hän cossaa Yukkia ja hävisi korttipelin


Ja siinä on sitten Glitter-Johnny kaikessa komeudessaan (huomaa vain yksi kenkä. Varastettiin sen kengätkin, että me ollaan julmia >83) Nyt kaikki naiset kuumalinjat auki! Seuraavalla kerralla varaudutaan ottamalla hame ja meikit mukaan (ja lisää rusetteja). Niin ja hänellä oli kauniit ponnaritkin, mutta ne ei harmi vaan näy tässä kuvassa :C

Niin ja kiitos paljon miittiläisille, mulla ei ole ollut pitkään aikaan näin hauskaa~<33 Toivottavast ensi kerralla saadaan koko ryhmä kasaan



Tässä oli meidän Tampere Kuplii, toivottavasti joku saa jotai selvää :D
Voisin laittaa vielä tähän loppuun mainostusta ryhmämme jäsenistä:
Fainttosin cosplay blogi: :http://miecosplay.blogspot.fi/
Sofian Cosplay Blogi: http://artitso.blogspot.fi/
Muilla ei taida blogeja löytyä mutta lisäilen jos löydän~

~Tutti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti