torstai 16. heinäkuuta 2015

Animecon 2015 eli voi sitä itkua

Heippa hei kaikille! Tuttikin täällä pitkästä aikaa kirjoittlee~ On ollut paljon kaikenlaisia kiireitä kuten kouluihin haku sekä Japanin matka, joiden takia blogin pito on jäänyt kokonaan sivuun. Nyt kuitenkin asiaa Animeconista! Pahoittelen heti näin alkuun kuvien katoa ;__;

Matkamme alkoi, kuten parina aikaisempana vuotena, perjantaina pc'n conbussilla. Matka oli tapansa mukaan oikein mukava, kiitos parhaan seuran! Matka kului nopeasti puhuen ihmisten kanssa, joita ei ollut nähnyt vähään aikaan~
Tänä vuonna bussi pysähtyi myös Rauhalahdessa, jossa me yövyime viikonlopun Chirukan ja Ruudan kanssa. Meillä oli siis neljän hengen mökki, joka oli juuri sopiva meille. Toki tilaa cosseille voisi olla aina lisää, mutta kenelläkään ei ollut erityisen isoa pukua mukana, joten selvisimme hyvin~

Lauantaina lähdimme matkaan niin, että ehtisimme conpaikalle kymmeneksi, jolloin alkoivat minun Ritan ja Chirukan työvuoro. Teimme kaikki kolme töitä cosplay mammoina. Homma oli aivan ihanaa taas kerran! Nautin kyseisestä hommasta aivan liikaa. Kaipa minulla on jokin halu auttaa muita ihmisiä ;3
Me mammat saimme ehkä ihanimmat perhospannat ikinä! Kuva pöllitty Chirukan twitteristä (@euphidori)

Jokatapauksessa, heti pääsytyämme paikanpäälle (jonne ehdimme nipin napin ajoissa) aloitimme työt, jotka kestivätkin kisojen loppun asti. En viitsi hirveän yksityiskohtaisesti mammailusta kertoa, jottei teksti veny kovin pitkäksi. Haluan sanoa ainakin sen verran, että meillä oli paras mahdollinen tiimi ja ihanimmat cosplayvastaava ja vara vastaava! Kaikki tekivät mielestäni hommansa oikein hyvin, itsekkin yritin tietenkin parhaimpani. Toivon kovin, että olin hyvä mamma ja että kisaajille jäi hyvä mieli kokemuksestaan! Kaikilla kisajilla oli aivan upeat puvut ja he hoitivat oman osuutensa kisasta oikein mallikkaasti. Onnea vielä kaikille sijoittuneille!

Cosplay bäkkäritiimin upea selfie joka on pöllitty twitter: @nabishark


Kisan päätyttyä pääsimme vapaalle lauantain osalta. Eipä me kyllä mitään erityistä tekemistä keksitty muuta kuin kavereille jutustelua. Lähdimmekin aika pian heseen syömään hiukan isommalla porukalla. Syömisen jälkeen lähdimmekin metsästämään aukiolevaa kauppaa ja löysimme torilta lapsille tarkoitetun vempaimen, jota oli pästävä kokeilemaan! Hetken leikittyämme palasimme takaisin kaupan metsästykseen. Löydettyämme kaupan ostimme hiukan syötävää illaksi ja aamuksi. Onnistuimme myös Ritan selän takana ostamaan mutakakun hänen syntymäpäiviensä kunniaksi!

Kaupassakäynnin jälkeen palasimme suoraan mökillemme, sillä olimme Chirukan ja Ruudan kanssa suunnitelleet yllärisynttärit Ritalle~ Olimme kaikki tuoneet hiukan herkkuja kotoa ja kun Rita kävi vessassa järjestelimme kaiken ja soitimme pari muuta kaveria asuntovaunultaan mökkiin. Rita ei ollut osannut odottaa mitään ja oli yllättynyt eli ylläri onnistui! Jonkin aikaa herkkuja syötyämme ja pelejä pelattuamme aloimme iltapuuhiin, jotta jaksaisi vielä sunnuntain conissa. Pääsimme nukkumaan siinä 01-02 aikaan.

Hesessä läskeilyä, kun pari kaveria ehti jo lähteä pöllitty @ ninnu_N twitteristä (huomatkaa kuinka kaikki kuvat otettu twitteristä :'D)

Sunnuntaina herätys joskus kahdeksan aikoihin ja eikun valmistautumaan päivään. Söimme hiukan aampalaa ja pakkasimme sekä laitoimme tietenkin naaman kntoon ja cossit päälle. Kun kaikki oli valmista, lähdimme conia päin. Conissa oli rehellisesti puhuen hiukkasen tylsää ilman töitä. Kokoajan mietti, mitäköhän nyt pitäisi tehdä ja yritti keksiä menoa. Saimme kuitenkin ajan kulumaan jutustelemalla tutuille ja kiertäen taidekujan. Päädyimme kuitenkin aina välillä bäkkärille vaikkei vuoro ollut vielä edes alkanut.


Kun viimein vuoromme alkoivat noin kaksi tuntia ennen kisaa (Ritalla sunnuntain vuoro oli 12-14 mutta hän jäi silti). Sunnuntaina meillä ei ollut ns. omia kisaajia, joista pitää huolta, olimme lähinnä paikalla auttavina käsinä, joten välillä tuli seisottua vain tyhjänpanttina paikoillaan. Kun kisaajat alkoivat valumaan bäkkärille, oli edes sen verran tekemistä kuin varmistaa heidän hyvinvointinsa.
Koska kyseessä oli esityskisa ja kaikilla oli ainakin yksi kaveri, jolta saada tukea, ei hirveästi ollut tsempattavaa. Pääsin kyllä tsemppaamaan yhtä ryhmää, joka meni ja voitti kunniamaininnan! Olisin mieluusti tsempannut enemmänkin ihmisiä, sillä tiedän sen jännityksen ennen kisaa ja haluaisin vain helpottaa muiden oloa. Toivon että minun tsemppailut auttoi hiukan edes joitain kisaajia.
Pääsin kisan aikana siivoamaan ja kasaamaan lavaa~ Oli todella jännää sillä pelkäsin, että laitan sen yhden ämpärin, jonka lavalle vein väärään paikkaan. Ilmeisesti se meni kuitenkin oikealle paikalle ja esitys sujui oikein hyvin. Kaikki esitykset oli hienoja, ainakin ne kohdat, jotka onnistuin näkemään. Kipaisin viimeisen esityksen aikana katsomoon sillä me mammat olimme saaneet luvan mennä se katsomaan~

Vielä yksi lauantain selfie vaikka ollaan jo sunnuntaissa. Tällä kertaa otettu omasta twitteristä (tämä olikin yksi harvoista kuvista joita tuli otettua)

Vasta siinä vaiheessa, kun pääsin katsomoon asti kolahti päähän se, kuinka finaalissa oli myös Ritan, minun ja yhden ystävämme tekemä video. Voi sitä jännistystä. Olin heti ensimmäisen videon jälkeen sitä mieltä, että haluan vain napata meidän videomme pois sieltä, sillä oma video on paljon huonompi kuin muut. Sillä sekunnilla, kun videomme alkutekstit tulivat näkyviin aloin itkeä. Minulla ei ole ikinä ollut samanlaista reaktiota mistään aikaisemmin. Minä oikein lysähdin penkillene ja jalat vispasivat täysiä. Huomasin myös, että Rita itki vieressäni. Itku vain paheni, kun kuuli että yleisö reagoi jotenkin videolle jopa kesken videon. Kun yleisö taputti videolle itkin jo vuolaasti, sillä joku oikeasti pitää asiasta johon on nähnyt vaivaa. Elin siinä uskossa, että kukaan ei edes tapttaisi ja kun videolle taputettiinkin, oi voi  Asiaan ei auttanut seuraava video. Kyseinen video oli jotain niin täydellistä. Lisäksi kappale, jota he videossa käyttivät nostattaa minulle aina tunteet pintaan ja se että he käyttivät vielä lempicoveriani biisistä, huhhuh! Kyseessähän oli siis voittaja video Say something.

Laitan tässä välissä meidän videomme katsottavaksi jos ketään kiinnostaa~
Ja muistakaa myös käydä äänestämässä omaa lempivideotanne täältä, äänestys on auki 20.7 saakka :'3


Heti viimeisen cmvn jälkeen kipitin kyyneleet vieläkin silmissä bäkkärille avuksi. Olin aivan varma, että meille ei mitään palkintoa videosta tulisi, koska kaikki muut videot olivat yksinkertaisesti niin hienoja. Kuuntelin kunniamaininnan perusteet ja mietin mikähän niistä muista videoista tämä oikein on ja sitten kuulen ryhmämme ja videon nimen. Ja taas alkoi itku, juuri kun olin saanut aikaisemman itkun loppumaan. Siitä sitten hoipertelin lavalle hämmennyksessä ja huomasin, että Rita itkee aivan hysteerisesti eturivissä eikä pääse edes ylös. Vastaanotin sitten kunniamaininnan ja nolona halasin kaikkia (mammojakin koska he ovat kavereita ja ihania ihmisiä). Voittajan olinkin jo arvannut aikaisemmin, joten se ei tullut yllätyksenä meikäläiselle. Siinä sitten yritin näyttää mahdollisimman ei tyhmältä kuvia varten (ja odotan niitä kauhulla sillä en itke kauniisti). Bäkkärillä itkua vain lisäsi mammojen onnittelut ja tuomarien kommentit. Ritakin pääsi siinä pian bäkkärille Chirukan kanssa ja koossa olikin itkubileet, kun lisäksi vielä vastaavamme kiitteli vara vastaavaa ja hänkin alkoi itkemään.

Bäkkärillä tuli vielä jutusteltua vielä esityskisassa kunniamaininnan saaneiden henkilöiden kanssa. Aikamme siellä ihmeteltyä lähdimme hiukan purkautumaan cosseista ennen bussille menoa. Bussia odotellessa bongasimme pari tuomaria ja uskalsimme pyytää heiltä hiukan palautetta. Se palaute mitä saimme silloin oli kyllä todella hyvä saada, jotta pystymme kehittymään tämän homman kanssa tulevaisudessa!

Paluumatka sujui hiukan koomaisena, sillä silmät olivat väsyneet kaiken itkun jälkeen. Matka meni tapansa mukaa nopeasti jutustellessa~ Kotiin päästyämme aika paljolti suoraan sänkyyn nukkumaan.

Coni oli yksi parhaista tähän mennessä puhtaasti seuran ja ihanimman työn takia. Pidin kovasti kisan kategorioista ja houkuttelisi ehkä tulevaisudessa itsekkin kokeilla kisaamista tällaisessa kisassa. Kiitokset kaikille vielä tähän loppuun. Erityset kiitokset Nezukurolle kun otti meidet töihin ja piti meistä niin hirmu hyvää huolta!

~Tutti

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Niin paljon idoleita - Yukicon 2015

Moikka~

Yukicon on nyt ohi ja taas on aika kirjoittaa hiukan matkastanne.

Matkamme alkoi lauantai aamuna, ei liian aikaisin, sillä asumme lähellä Helsingin keskustaa ja matka Espooseen ei kestä kauaa. Olimme sopineet tapaamisen Degren kanssa 10.30, jotta saisimme häneltä Ritan lipun.Lipun saamisen jälkeen suuntasimme sisälle säätämään cossit loppuun. Juuri kun olimme saaneet cossit melkein kuntoon, ilmestyi Chiruka luoksemme ja meidän idoli-ryhmämme oli taas koossa~
  Olimme sopineet kuvaus sessiosta jossain vaihessa päivää Degren kanssa, kunhan hän vain ehättäisi tekniikkavastaavan hommiltaan. Kyseisestä syytä emme käyneet missään ohjelmissa, vaikka ohjelmakartassa olisi ollut pari kiinnostavaa ohjelmanumeroa. Odotellessa pyörimme ympäriinsä ja tapasimme niin hirmuisen ihania ihmisiä, jotka tulivat innoissaan pyytämään halia tai kuvaa sekä ehkä jopa hiukan jutustelemaan Love Livestä~! Emme tehneet mitään ihmeempiä ennen cosplay kisojen alkua lähinnä vain hengausta. Kuvailin kyllä hiukan paria kaveria mutta ei sen kummempaa.


Kuvan on ottanut madunjau
Kun alkoi olemaan kisan aika, ihmiset alkoivat taas jonottamaan, jota mietimme kovin sillä kaikillahan on paikkaliput, mitä turhia jonottaa? Ehkä conkansa joskus oppii sen faktan, että paikkalipulliseen ohjelmaan ei tarvitse jonottaa tai ainakin toivon, että ihmiset oppivat sen :'D Meidän porukka oli juuri sellaista sakkia, joka ei viihdy tungoksessa, joten odottelimme kisan alkua rauhassa sivummalla.
  Kisan viivästys oli todella harmillista, mutta virheitä sattuu kaikille. Kisa oli mielestäni oikein hieno ja kisaajia oli monia! Pidin kovasti monista esityksistä ja voittaja esitys oli kyllä se oma lempparini. Onnea kaikille sijoittuneille~! Pidin myös välishowsta ja sain taas vaihteen vuoksi hirvittävät intoilut itsekkin päästä esiintymään.

Kisan jälkeen siirryimme infoon odottelemaan, että mviolet vapautuisi vuorostaan ja pääsisi kuvailemaan meitä. Kuvaus sessio oli aika nopea, sillä valo ei ollut mitään parhainta mahdollista.
  Onneksi sentään osa kuvista (toivon mukaan) onnistui, sillä pidän henkilökohtaisesti näistä puvuista ihan hirmuisesti, ja meidän ryhmä on vain niin ihana ja odottelen jo conin ulkopuolella pidettävää shoottia~♥

Kävimme Chirukan kanssa kahdestään pyörähtämässä iltabileissä, mutta musiikki ei oikein meinannut napata, kunnes soitettiin enemmän anime musiikkia, jota jopa saattaa tunnistaa. Lähdimme suht ajoissa sillä meininki ei ollut mitä parhain, varsinkaan tanssiaisten iltabailujen jälkeen.

Tämänkin kuvan ottanut madunjau


Sunnuntaina minä lähdin ajoissa kohti Espoota, sillä minua odotti mamma hommat. Selvisin bussille asti oikein hyvin, mutta sitten tietenkin onnistuin ajamaan pysäkkini yli (en ollut aikaisemmin mennyt kyseisellä bussilla ja olen muutenkin maailman huonoin suunnistaja, varsinkin Espoossa). Minulla oli mukanani onneksi kaksi kaveriani, jotka olivat kisaamassa, niin en joutunut hirveään paniikkiin yrittäessä saada selvää siitä, missä oikein olimme. Pitkän aikaa etsiskeltyämme pääsimme bussipysäkille, jolla pääsimme takaisin pysäkille, jolla meidän oli tarkoitus jäädä ja siitä sitten pienen harhailun jälkeen Kulttuurikeskukselle.
  Olin puolituntia myöhässä töistäni, ja sekös vasta oli kamalaa. En ole ikinä myöhässä mistään tärkeästä, koulustakin olen ollut myöhässä kolme kertaa koko elämäni aikana, joten tämä oli minulle kova pala. En saanut yölläkään unta, kun mietin vain kokoajan sitä kuinka olisin ollut ajoissa, jos olisin lähtenyt monta tuntia aikaisemmin ja miksi en vain osaa ja olen niin tyhmä ja kamala ja yyh. Toivon vain kovasti, että kukaan ei inhoa minua tämän takia koko loppuelämäänsä.

Tässäkin kuvassa kuvaajana madunjau

Sain kuitenkin onneksi homman haltuun nopeasti, ja saimme kaiken sujumaan aikataulun mukaan.
Välillä oli niitä todella stressaavia hetkiä, kun pari ryhmää ei ollut käynyt tuomaroinnissa tai kuvauksessa ja minut pystyi bongaamaan helposti juoksemassa ympäriinsä etsimässä kisaajia ja tarkistamassa, että olihan heillä kaikki hyvin.
  Jännitin mammailua etukäteen kovin paljon, sillä tämä oli minun ensimmäinen kertani kyseisessä hommassa. Kaikki meni onneksi hyvin ja kisaajat olivat mitä ihanimpia! Juuri ennen kisan alkua yritin rauhoitella kisaajia parhaani mukaan, ja kun oma kategoriani pääsi lavalle jännitin niin kovasti. Olen lukenut paljon muiden blogeista siitä, kuinka he ovat mammoina jänittäneet melkeinpä kisaajia enemmän ja nyt minä ymmärrän sen. Kaikki kisaajat suoriutuivat lavalta oikein hyvin ja minä pääsin hengähtämään hetkeksi.

Arvatkaapas kuka on tämänkin kuvan ottanut ;3

Sitten tulikin palkintojen jaon aika ja kuten kaikki yleisössä olleet varmaan huomasivatkin, se oli aikamoista kaaosta. Minulle ja kahdelle muulle mammalle annettiin palkinnot käteen ja käskettiin lavalle. Koska olimme kunniamainintojen julkistamisen ajan lavan takana, emme kuulleet kuka sai mitäkin ja emme me edes pystyneet lukemaan mitä pysteissä luki, kun oli niin pimeää. Palkinnot saatiin kuitenkin oikeille kisaajille, pienellä sähläyksellä tosin.

Olen niin kovin ylpeä kaikista sijoittuneista, ja voi kuinka upeita asuja kaikilla olikaan! Sain itsekin taas hirveän inspiksen tehdä cosseja. Kaiken muun innostuksen päälle vielä aikaisemmin mainitsevani ystävät, jotka olivat kisaamassa sijoittuivat kolmanniksi kokeneiden ryhmissä! Tuli ylpeä äiti -olo, kun heidät julkistettiin, sillä olen ollut heille se huolehtiva äitihahmo jo päälle yhdeksän vuoden ajan. Onnea kaikille sijoittuneille, olette todellakin ansainneet sijoituksenne!

Kisan jälkeen olin todella poikki, ja istuimme hetken rauhassa, kunnes olikin jo aika päättäjäisten ja kotiin lähdön. Coni meni taas aivan liian nopeasti ohi. Minulla oli aivan hirmu hauskaa kiitos ihanan seuran ja parhaimman cosplayvastaavan Shewonin joka otti minut töihin ja oli muutenkin aivan ihana ja mukava meille mammoille!

Seuraava tapahtuma meille onkin vasta kesädesu, jonne on ollut suunnitteilla jotain uutta ja jännittävää ;'3 Älkää kuitenkaan luulko, että pääsisitte meistä eroon siihen asti, aiomme kyllä käydä shoottailemassa ja yritämme parhaan mukaan postailla wip-kuvia ja suunnitelmia tulevista puvuista~!

~Tutti

perjantai 9. tammikuuta 2015

Ihmepelastus - eli Yukiconin suunnitelmat

Heippa kaikki rakkaat~

Kuten otsikko kertoo, tapahtui pienimuotoinen ihme. Mainitsin jo aiemmin täällä, etten pääse Yukiin, koska liput menivät ohi. Osallistuin kuitenkin eilen arvontaan, josta pystyi voittamaan Yukiconiin lipun ja voitin kyseisen arvonnan. ...Vieläkin on ihan "Hä...?" olo, mutta innostus kasvaa koko ajan. Sain lipun ja vielä kaiken lisäksi pääsen hyvän kuvaajan kuvattavaksi! Voiko paremmin mennä? Vielä muutama tunti sitten olin jo henkisesti luovuttanut. Olin luultavasti ainut osallistuja, koska tuurini ei tosiaankaan ole näin hyvä. Mutta aa~! Pääsen Yukiin, olen iloinen~^^ Mitään uutta en ole tehnyt, koska tämä oli aikamoinen yllätys ja Tuttikin laittaa vain yhden uuden cossin.

Lauantai

Tutti; Erina Toudou (vasemmalla)
Rita; Anju Yuuki (keskellä)
Love Live! School idol Project

Lauantaina kierrätämme A-RISE ryhmäämme ja toivon mukaan saamme vihdoin otettua hyviä kuvia. Henkilökohtaisesti olen ihan innoissani, kun saamme käyttää näitä uudestaan. Harmitti, kun aika Traconissa jäi niin kovin lyhyeksi, joten toivottavasti sitä saa nyt korvattua~! 

Sunnuntai

Tutti;
Miku Hatsune
LOL

Tutti teki tämän jo alunperin tanssiaisiin, mutta viimeisteli sen Yukiin. Tosin eipä häntä välttämättä paljoa näe, koska pyörii varmaan paljon bäkkärin puolella mammailemassa.

Rita;
Momo Kisaragi
Moon-Viewing Recital

Minulla ei olekaan koneella kuvaa Momosta, joten saatte tyytyä valokuvaan minusta, Momon tein alunperin Animeconiin ja olen käyttänyt sitä sen lisäksi yhdessä shootissa.


On hyvin mahdollista, että kukaan ei ehdi lukea tätä, mutta tuli hirveä hinku kirjoittaa, joten miksikäs ei. Seuraavaksi tiedossa Yukiconin raporttia sitten, kun sen aika koittaa~

~Rita kiittä ja kuittaa

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

2014 - Ryhmien vuosi

Heippa kaikille~

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika katsoa, mitä kaikkea vuodessa on ehtinyt tapahtua~

Kuluneeseen vuoteen sisältyi paljon ryhmiä, pari kisaa, photoshootteja sekä muutoksia blogiin. Kuten tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata, pidämme tätä blogia nykyään kahdestaan. Asia tapahtui jotenkin hassusti, Brouk niin sanotusti "hälveni" pois. 

Kuluneen vuoden aikana kumpikin teki ennätysmäärän cosseja, jonka näkee laadusta (ainakin Tutin osalta). Vuosi on ollut menestyksekkäin kummallekkin sillä meidät pyydettiin Hall-Cosplay -kisaan Yukiconissa, vaikka emme päässeetkään sijoille. Tutti osallistui myös suunnittelemattomasti Chirukan kanssa cosplay kisaan Ritan painostuksesta ja saivat kunniamaininnan o_o Tutti osallistui myös Animeconissa pukukisaan mutta ei saanut sieltäkään sijoitusta.

Photoshootteja on tullut pidettyä muutama vuoden aikana. Kaikista emme ole saaneet edes vielä julkaistua kuvia :'D (Odottakaa vaan, kyllä me ne joskus julkaistaan.) Yleensä... useimiten... aina photoshoottaamme kahdestaan, mutta poikkeuksellisesti pääsimme myös shoottailemaan pari kertaa myös porukalla ja ryhmässä (ollaan niin sosiaalisia nyt kyllä että hui kauhia).

Nyt tarkemmin kummankin vuodesta~

Tutti:

Vuoden cossit ja conit (14 uutta pukua huhhuh)

Yleisfiiliksiä:

Vuosi 2014 on ollut todella kiireinen cossien osalta (miten niin en osaa rajoittaa cossien tekoa). Coneissa ja muissa pienemmissä tapahtumissakin on tullut rampattua oikein urakalla. Paljon on siis tullut koettua ihanimmassa seurassa ikinä. Melkein kaikki tekemäni asut tein ryhmä- tai paricosseihin vain kaksi neljästätoista asusta oli yksittäiscosseja (onko tuo edes sana?). Ryhmäily on ollut aivan huippu kivaa ja olen niin onnellinen, että liityin mukaan meidän Love Live! -ryhmään, sillä niin paljon kaikkea on koettu  yhdessä ja tullaan vielä kokemaan (wait for it). Toivon kovasti että ensi vuodesta tulee vähintäänkin yhtä ihana kuin tämä vuosi oli~! 

Lempi cossi:

Hirvittävän vaikeaa nimetä yksi lempi cossi sillä on tullut tehtyä niin monia kivoja asuja.
Pamela on sinäänsä kivoin ja sen tekoon käytin eniten aikaa, mutta sitä ei ole mukava pitää päällä toisin kuin LOL-Mikua. Lumikki on myös mukava päällä ja muutenkin prinsessaa on ihana cossata mutta toisaalta pidän ihan hirmuisesti Erinan desingista ja ryhmä on aina plussaa.. Ehkä se lemppari on kuitenkin se LoL-Miku sillä se on vaan niin pahuksen söpö mukava ja niin mukava päällä~ :'3


Rita:



Yleisfiiliksiä:

Nyt kun katsoo taakseen, näyttää ettei tehnytkään juuri asuja. Kuitenkin määrä on minulle toistaiseksi suurin ja teinkin kaikkiin tapahtumiin yhden asun, poikkeuksena Animecon, jonne tein kolme simppeliä asua, kaksi itselle ja kolmas Tutille. Jos vaikeustasoa alkaa katsomaan, hankalia cosseja tuli tehtyä neljä; yksi talvella; toinen keväällä; kolmas kesällä sekä neljäs syksyllä. Ja minulle vaikeat cossit ovat kuitenkin muille vain keskitasoa, näin ainakin oletan. Mitään älyttömän vaikeaa en tehnyt ja helppoja sitäkin enemmän. Tosin vaikka osa asuista oli helppoja, niitä oli todella mukavaa tehdä. Jos jotain pitää sanoa vuodesta, sen voin kertoa, että ryhmiä oli paljon! Joka tapahtumassa oli ryhmäilyä tai pareilua, Desussa tosin olin koko ajan yksin. Tämä on jotenkin niin ihmeellistä! Cossaan miltei aina yksin, joskus parina Tutin kanssa, mutta nyt oli vuoden täydeltä ryhmiä. Ensi vuonna tulee pari ryhmää, mutta tuskin se tälle tasolle yltää. Yleisesti ottaen voin sanoa, että vuosi oli hyvä, syksy oli rankempaa aikaa, mutta sen olenkin jo maininnut. Muuten vuosi oli kuitenkin hyvä ja toivon, että ensi vuodesta tulisi vielä parempi~

Lempicossi:

Minullakin on vaikeuksia nimetä vain yksi lempicossi, mutta voinee olla, että kunnia siitä menee Momolle. Asu on yksinkertainen, mutta söpö ja sen tekeminen oli ihanaa. Sain sen valmiiksi kolmessa päivässä ja siihen lasketaan mukaan kankaan värjäys ja leikkaus. Tosin värjätyt kankaat kutistuivat pesussa, joten sain "pienen" paniikin, mutta rauhoituttuani teko oli mukavaa. Jos saan itseäni kehua, puku on teknisesti onnistunein ja siistein tähän mennessä. Se ei ole täydellinen, kaukana siitä, mutta silti minulle onnistunein. Se on myös pahuksen mukava päällä, täydellinen sunnuntai cossi, jos ei ehdi muuta tekemään. Kaiken päälle peruukki on ihana, vaikka Vuoden ihanin peruukki -tittle taitaneekin mennä Anjun peruukkille, ihanat kiharat~ Lotti ja Anjukin tosin kilpailivat kovasti lempicossin tittelistä, Lotti on ensimmäinen iso mekkoni, joka on designiltaan aivan ihana, mutta jota en saanut teknisesti kovin onnistuneeksi ja ison vannehameen kanssa oli joitain ongelmia. Anju oli päällä suhteellisen mukava ja desingkin on mieleinen ja ryhmäily on parasta. Tässä myös käytin ensimmäistä kertaa kunnolla softista ja sain bootcoverit näyttämään melkein hyvältä. Tämäkään ei kuitenkaan ole teknisesti sillä tasolla, jolla haluaisin sen olevan, pitää hieman korjailla sitä ennen seuraavaa käyttöä. Vaikeita valintoja ja nyt jo tätä kirjoittaessani aloin pohtimaan, onko Momo sittenkään se oikea valinta. ...Apua...


Hyvää uutta vuotta kaikille!

~Tutti ja Rita

torstai 11. joulukuuta 2014

Suunnitelmia tulevalle vuodelle

Heippa kaikki ihanaiset~

Long time no see, long time no abc

...Anteeksi, oli pakko. Olen jo pitkään halunnut sanoa/kirjoittaa noin ja nyt tuli hyvä tilaisuus. Tosiaan, pitkään aikaan en ole mitään kirjoittanut tänne. En edes muista, koska viimeksi kirjoitin. Syy tähän on melko yksinkertainen; ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Syksy on minulle vaikeaa aikaa ja tämä syksy tuntui normaalia rankemmalta. Mitään ei tapahtunut, mutta olin siitä huolimatta paikoin todella maassa ja kykenemätön hoitamaan muuta kuin koulua. Cosseista ei siis ollut puhettakaan. Nyt syksy on onneksi poissa ja mielenikin on ylempänä. Pari cossia olen aloittanut, mutten ole mitään valmiiksi saakka saanut. Aluksi oli deadlineja, mutta koska Yukin liput hävisivät kuin tuhka tuuleen, jäin ilman. Tosin tiesin silti etukäteen, ettei mahdollisuuksia ollut, koska äiti, joka ostaa meille liput, ollut edes kotona koko viikkona. ...Pitäisi varmaan hommata nettipankkitunnukset, jotta voisin itse omat lippuni ostaa. Mutta onneksi muitakin coneja tulee, viimeistään sitten Animeconiin, jos ei muualle pääse.

Mutta siihen itse aiheeseen~ Koska olen hyvin luova ja omaperäinen, päätin minäkin kirjoittaa ensi vuoden suunnitelmistani. Ja kuten sanottu, ne ovat suunnitelmia. Olen täysin varma, etten kaikkia tule tekemään, koska aika ja rahat eivät riitä. Ja jotkut ideat ovat jompikumpi-tyyppisiä. Myös hetken mielijohteesta saattaa tulla uusia cosseja listaan ja teenkin jonkin niistä vanhan idean sijasta. Onneksi sillä ei kuitenkaan ole mitään väliä, valmistuvatko kaikki suunnitelmani vai ei. Cossien suunnittelu jo itsessään on minusta aivan ihanaa; vaikka tietää, ettei tuskin koskaan tule tekemään tiettyä asua tietylle hahmolle, on sitä silti ihana miettiä, yksin tai seurassa. Etenkin seurassa on mukavaa jutella suunnitelmista ja innostua yhteisistä ryhmistä/pareista. Esimerkiksi kesäisin olemme joskus Tutin kanssa jutelleet öisin parvekkeella pitkäänkin juuri cossisuunnitelmista, ja itse olen ainakin nauttinut kovasti näistä hetkistä.

Ja koska en osaa tehdä kivoja kollaaseja ja tykkään kirjoittaa jokaisesta hahmosta erikseen, saatte yksittäisiä kuvia. Ja pahoittelen jo etukäteen joidenkin kuvien puolesta, otin ne suoraan suunnitelma kansiostani.

Yukari Yuzuki - Vocaloid 4

Uusin rakkauteni, Yukarin V4 asu. Tuo on vain niin pahuksen ihana ja nätti ja kaikkea. Tykkään kovasti V3 versiostakin, mutta tämä varasti sydämeni heti ensi näkemältä. Vaikka en koskaan saanutkan Yukarin toista versioita loppuun, tämän haluaisin silti ehdottomasti tehdä. Värimaailma on ihana, vaatteet ovat malliltaan ihanat, koko paketti on ihana! En tosin ole varma, missä välissä tämän tulen tekemään, voi hyvinkin olla, ettei vielä hetkeen, mutta joskus. Tosin jo etukäteen vähän jänskättää nuo sukkikset, mahtaisikohan tuollaisia löytyä valmiina? Tuskin...

Miku Hatsune - LOL - Vocaloid

Hetken mielijohteesta päätimme Tutin kanssa tehdä LOL asut. Kuten arvata saattaa, en puhu siitä pelistä, vaan Vocaloidin biisistä. Siitä löytyy kivasti kaksi hahmoa, päähenkilö ja sen pehmolelu, Olen se pehmolelu. Asut on söpöt kummallakin, mutta en silti osaa päättää onko omani myös äärimmäisen tyhmän näköinen vai ei. Kun nuo värit... Asu on kuitenkin jo aloitettu, housut on valmiina, hameesta puuttuu rypytykset keskeltä, aluspaita on miltei valmis ja korsettitoppiin on kaavat tehty, Proto pitäisi vielä saada aikaan, tehdä hattu ja hanskat, sukkikset sekä kengät. Paljon on vielä jäljellä, mutta tällä ei onneksi olekaan enää deadlinea Yukin peruuntumisen takia, Yritän silti tehdä tämän ajoissa loppuun. ...Mutta on jännää päästä cossaamaan pehmolelua, vaikka ihmisversiona.

Kojima Haruna 8th - AKB0048
Vaaleanpunahiuksinen vasemmalla

Koska idolit on kivoja ja niillä on söpöjä asuja, AKB0048 on muutenkin hyvä sarja ja Kojiharu on hahmona ihana. Saan tehdä tässä ensimmäisen proppini, jonka muuten aloitin jo kesällä, mutten ole koskenutkaan siihen sen koommin. Vähän jänskättää propin puolesta, tuon sydämen vääntäminen on tuskaa enkä ole edes aloittunut muita kohtia. Voisin oikeastaan kirjoittaa siitä erillisen postauksen, kunhan se on valmistuakseen. Alunperin Kojiharun piti valmistua Yukin ryhmään, mutta nyt jää ryhmäilyt pois. Ei voi mitään, teen tämän sitten toiseen coniin yksinäni. Ja ainakin saan söpön propin mukaani~

Chiriko "Tsuruko" Tsurumi - Anohana
Anohana on yksinkertaisesti ihana. Koko viimeisen jakson ajan itkin kuin pikkuvauva, vaikken normaalisti itke missään. Anohana on kuitenkin siitä jännä, etten alussa tykännyt kenestäkään, normaalisti on sentään joku, johon tykästyn. Sarjan edetessä kuitenkin lämpenin Tsurukolle ja tuosta tulikin lempihahmoni. Tutti on ajatellut tekevänsä Anarun, joten saisimme taas paricossin. Vaikka Tsurukon asu on todella yksinkertainen, tykkään siitä silti. Välillä on kiva tehdä yksinkertaisia juttuja ja nähdä, mítä oikeasti osaa, Ja koska sarja ja hahmo ovat niin ihania, että ne menevät asun yli~<3 Vielä ei ole tiedossa, mihin tämä tulisi, joskus kesällä?

Cecilia Helmold - Atelier Totori; The adventurer of Arland 
Atelier Totori on kiva peli, ensimmäinen jonka pelasin pleikalla kokonaan läpi. Ja sain huonon lopun... Nyt tiedän, mitä kaikkea tein väärin (esim. kaiken), mutta ensi kerralla olen fiksumpi ja kivaa se silti oli. Cecin olen ajatellut Animeconiin tehdä, asu varmaan sopii kesäiseen säähän. Ollaan vähän naureskeltu Tutin kanssa, kuinka Cecin ja Totorin suhde muistuttaa meidän suhdetta; itsekin olen se isosisko, joka siivoa pikkusiskon jäljet. Tämä on siis todella kärjistetysti, ihan hyvin Tutti omat sotkunsa siivoilee, useimmiten. Ceci on hahmona muutenkin ihana ja asu on myös nätti, vaikkea olekaan kaikkein näyttävin. Olen silti melko varma, että tulen kiroilemaan paljon tätä tehdessä.

Dancer - Party x Party - Vocaloid
Vähän jänskättää jo nyt... Jänskättää ehkä vähän enemmänkin... Vatsaseutu on minulle sellainen alue, jota en tykkää näytellä ja nyt se tulee kokonaan esille, apua. Joku voinee kysyä itseltään, miksi ihmeessä teen tämän? Koska tykkään asusta muuten tosi kovasti, siinä on monia itseäni kiehtovia elementtejä ja uusia tekniikoita, joita vain haluaisin kokeilla. Meille on myös tulossa ryhmää Traconiin Tutin ja Yukin, odotan sitä jo nyt innolla! Minulla oli hauskaa ryhmäillä Senbonzakuroissa ja toivon, että tästäkin tulee yhtä hauskaa tai hauskempaa. Odotan aina ryhmiä innolla, ne antavat myös lisäintoa tehdä cossi. Ja etenkin, kun saa tehdä kivan asun ja ei tarvitse edes huolehtia pituudesta~ ...Toivottavasti vain saan sen verran itsetuntoa kuriin, että kehtään näyttäytyä tässä ihmisten ilmoilla.

Nobarahime - Märchen - Sound Horizon
Sound Horizon on minulle melko tuore tuttavuus, tutustuin siihen varmaan vuosi pari takaperin. Märchen oli ensimmäinen albumi, jonka kuuntelin ja herranjestas, se vei täysin mukanaan. Rakastuin totaalisesti ja vielä edelleen liekki palaa. Toisinaan en juurikaan kuuntele lainkaan, mutta toisinaan kuuntelen miltei koko ajan. Nyt on päällä se vaihe, että kuuntelen miltei koko ajan. Märchen on yksi lempialbumeitani ja Nobarahime yksi lempihahmoistani. Asu on myös ihana, vaikka lähdekuvia on hyvin rajallinen määrä. Pääsen siis itse soveltamaan. Mutta tämä ei haittaa yhtään, on vain ihanaa päästä tekemään Ruusu prinsessa, Kesti melko pitkään ennen kuin annoin itseni edes miettiä Sanhora cossia, koska pelkäsin, etten tiedä tarpeeksi. En vieläkään tiedä tarpeeksi, mutta päätin silti antaa itselleni luvan päästää irti siitä tyhmästä ajatuksesta. Toivottavasti se kannatti~


Voisin jättää tämän nyt tähän, jottei teksi veny liian pitkäksi. Saattaa olla, että unohdin mainita jotain todella oleellistakin, mutta ainahan voin tehdä uuden suunnitelma postauksen tulevaisuudessa. Toivottavasti tästä saa edes jotain tolkkua, en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään.

~Rita kiittää ja kuittaa

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

"Taasko joku pupu?" eli Umi WIP

Heippa kaikille~

Minä tein tuossa jonkin aikaa sitten cossin halloweeniksi ja nyt vihdoin päätin kirjoittaa siitä oikein WIP postausen (vaikka se on jo valmis :'D).

En ole koskaan aikaisemmin tehnyt cossia halloweeniksi, mutta nyt päädyimme parin Love Live! ryhmäläisen kanssa menemään Rovaniemelle Kifian luokse juhlistamaan hänen syntymäpäiviään ja halloweenia muutenkin~ Tietenkin piti tehdä jokin uusi halloweeniin sopiva asu reissua varten ja minä päädyin tekemään omani, mistäpä muusta kuin Love Livestä. Muutkin ryhmäläiset sitten innostuivat kyseisistä asuista, ja päädyimme sitten kaikki, paitsi Rita, tekemään nuo asut, mutta siitä lisää myöhemmin :'3

Asuksi valikoituis siis Umin "eläin" asu, ei animesta vaan Love Live school idol festival -pelistä.

Katsokaa nyt sitä ♥


 Lähdin liikkeelle tekemällä nuo valkoiset puffi pöksyt, koska kangas löytyi valmiina kaapista ja minulla oli aivan hirvittävä cossi into.
Olen tehnyt housuja vain kerran aikaisemmin, ja nekään eivät ikinä tulleet mihinkään cossiin käyttöön, joten tämä oli suhteellisen uusi juttu minulle c': Kaavan löysin helposti pientä muokkausta vaille valmiina, ja eikun vaan leikkelemään kankaita ja ompelemaan. Ompelu ei ollut mitään ihmeellistä, vain hieman ärsyttävää sillä ompelukone päätti olla taas vaihteeksi kakkinaama ja tikki näytti aivan kamalalta eikä pitänyt ollenkaan.
  Vaikka ompelukone ei halunnut toimia sain nuo tehtyä parissa tunnissa, joka on aika ihmeellistä minulle, sillä usein teen yhtä osaa hirvittävän pitkään.

Pöksyt valmiina~
Pöksyjen teon jälkeen alkoikin sitten se vaikein osuus, kankaiden metsästäminen. Löysin netistä sopivat kankaat, mutta en uskaltanut tilata, sillä en ollut varma, miten ehtisin saada asun valmiiksi, jos kankaiden toimituksessa menisi hirvittävästi aikaa. Päätimme sitten kaverin kanssa, että kävisimme kaverin luona Hyvinkäällä ja samalla katsastamassa Hyvinkään kangastukun. No tajusimme sitten lauantaina, että kyseinen kauppa ei ole auki viikonloppuisin, ja jouduimme tyytymään sitten Eurokankaan valikoimaan.

  Kuten monet varmasti tietääkin, Eurokankaasta harvoin läytää juuri täydellisen sävyisiä kankaita oikeanlaisessa materiaalissa. No yritäppä etsiä montaa eri sinisen sävyä samana materiaalina. Ei kannata kokeilla, ei ollut kivaa. Vietin taas tapani mukaan monta tuntia käyden läpi kaupan valikoimaa ja sitten vaihoin toiseen Helsingin Eurokankaaseen. En ole kovinkaan tyytyväinen kankaisiini, mutta paremmat ne on kuin ei mitään~ 

Valmis bolero, jonka kangas on aivan väärän väristä >__<'
On se silti aika söpö~
 Kivasti löysin taas valmiit kaavat loppuasuunkin (lukuunottamatta hametta, johon ei kaavoja edes tarvita), jonka takia edistyin oikein hyvää vauhtia, jos ei oteta lukuun sitä kuinka arvioin oman kokoni väärin ja jouduin kaventamaan paitoja yli viidellä sentillä :'D

Sukatkin jouduin tekemään itse, sillä hameessa piti olla samaa kangasta kuin sukissa. Aluksi sukkien teko pelottin minua paljon, mutta hyvinhän niiden teko sujui loppujen lopuksi.

Yksityis kohtia vaille valmiina.
Topin teko olikin jo tuttua, sillä noita on tullut jo jonkin verran tehtyä. Ja kaikki muu sujui muutenkin oikein sutjakasti~ Oli todella hassua kuinka cossi eteni niin mukavsti, kerrankin niin (*^▽^*) 

Tupsujen evoluutio (klikkaa suuremmaksi nädäksesi kuvatekstit ;3)

 Tupsuja en ollutkaan tehnyt moniin vuosiin, ja aluksi piti hieman palautella mieleen miten niiden teko oikein toimikaan. Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, jouduin trimmailemaan isointa tupsua aika lailla ja sotkin kivasti samalla koko olohuoneen valkoisiin langan pätkiin~

Rannekkeita vaille valmis
Loppujen lopuksi asu valmistui torstaina, eli päivää ennen lähtöä. Ompelin illalla vielä käsiin tulevia rannekkeita ja kirosin ompelukoneen helvettiin, sillä mokoma ei halunnut taaskaan toimia :c  
Ja tietenkin onnistuin noita sinisiä osia ommellessa pistämään sormeen neulalla ja sotkemaan taas valkoisen osan verellä (montako kertaa näin on oikein ehtinyt jo käymään?).

urghh :<
Loppujen lopuksi asusta tuli mielestäni oikein suloinen ja kiva. Saatte kuvia valmiista asusta seuraavassa postauksessa joka käsittelee itse reissua Rovaniemelle~

~Tutti

maanantai 6. lokakuuta 2014

Lumikki photoshoot



Moikka~

Viime viikonloppuna PC järjesti Photoshoot päivän Suomenlinnassa. Alunperin meidän piti tehdä niin, että Rita olisi laittanut Lotin ison mekon  ja minä cossin jossa olisi helppo liikkua jotta olisin voinut kuvailla Ritaa onglmitta. Päädyimme kuitenkin siihen tulokseen, että suomenlinnassa on liian tuulista isolle mekolle joten Rita jätti cossin kokonaan pois ja minä vedin päälleni Lumikin.
 Kuvia tuli todella monta ja usea onnistui joten valmistautukaa kuvaspämiin~

Kuvattava: Tutti
Kuvaaja: mviolet
Jälkikäsittely: Tutti


        



 

Seuraavat kuvat on ottanut Rita







 Seuraavat kuvat on ottanut Sofia








Piirakkakin pääsi mukaan kuvaan
Siinä ne sitten olivat :'3 Kuvasimme sofian kanssa myös show casen tyyppistä videota photoshootin aikana jonka jätän tähän katsottavaksi, jos ketään sattuisi kiinnostamaan~



~Tutti