torstai 11. joulukuuta 2014

Suunnitelmia tulevalle vuodelle

Heippa kaikki ihanaiset~

Long time no see, long time no abc

...Anteeksi, oli pakko. Olen jo pitkään halunnut sanoa/kirjoittaa noin ja nyt tuli hyvä tilaisuus. Tosiaan, pitkään aikaan en ole mitään kirjoittanut tänne. En edes muista, koska viimeksi kirjoitin. Syy tähän on melko yksinkertainen; ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Syksy on minulle vaikeaa aikaa ja tämä syksy tuntui normaalia rankemmalta. Mitään ei tapahtunut, mutta olin siitä huolimatta paikoin todella maassa ja kykenemätön hoitamaan muuta kuin koulua. Cosseista ei siis ollut puhettakaan. Nyt syksy on onneksi poissa ja mielenikin on ylempänä. Pari cossia olen aloittanut, mutten ole mitään valmiiksi saakka saanut. Aluksi oli deadlineja, mutta koska Yukin liput hävisivät kuin tuhka tuuleen, jäin ilman. Tosin tiesin silti etukäteen, ettei mahdollisuuksia ollut, koska äiti, joka ostaa meille liput, ollut edes kotona koko viikkona. ...Pitäisi varmaan hommata nettipankkitunnukset, jotta voisin itse omat lippuni ostaa. Mutta onneksi muitakin coneja tulee, viimeistään sitten Animeconiin, jos ei muualle pääse.

Mutta siihen itse aiheeseen~ Koska olen hyvin luova ja omaperäinen, päätin minäkin kirjoittaa ensi vuoden suunnitelmistani. Ja kuten sanottu, ne ovat suunnitelmia. Olen täysin varma, etten kaikkia tule tekemään, koska aika ja rahat eivät riitä. Ja jotkut ideat ovat jompikumpi-tyyppisiä. Myös hetken mielijohteesta saattaa tulla uusia cosseja listaan ja teenkin jonkin niistä vanhan idean sijasta. Onneksi sillä ei kuitenkaan ole mitään väliä, valmistuvatko kaikki suunnitelmani vai ei. Cossien suunnittelu jo itsessään on minusta aivan ihanaa; vaikka tietää, ettei tuskin koskaan tule tekemään tiettyä asua tietylle hahmolle, on sitä silti ihana miettiä, yksin tai seurassa. Etenkin seurassa on mukavaa jutella suunnitelmista ja innostua yhteisistä ryhmistä/pareista. Esimerkiksi kesäisin olemme joskus Tutin kanssa jutelleet öisin parvekkeella pitkäänkin juuri cossisuunnitelmista, ja itse olen ainakin nauttinut kovasti näistä hetkistä.

Ja koska en osaa tehdä kivoja kollaaseja ja tykkään kirjoittaa jokaisesta hahmosta erikseen, saatte yksittäisiä kuvia. Ja pahoittelen jo etukäteen joidenkin kuvien puolesta, otin ne suoraan suunnitelma kansiostani.

Yukari Yuzuki - Vocaloid 4

Uusin rakkauteni, Yukarin V4 asu. Tuo on vain niin pahuksen ihana ja nätti ja kaikkea. Tykkään kovasti V3 versiostakin, mutta tämä varasti sydämeni heti ensi näkemältä. Vaikka en koskaan saanutkan Yukarin toista versioita loppuun, tämän haluaisin silti ehdottomasti tehdä. Värimaailma on ihana, vaatteet ovat malliltaan ihanat, koko paketti on ihana! En tosin ole varma, missä välissä tämän tulen tekemään, voi hyvinkin olla, ettei vielä hetkeen, mutta joskus. Tosin jo etukäteen vähän jänskättää nuo sukkikset, mahtaisikohan tuollaisia löytyä valmiina? Tuskin...

Miku Hatsune - LOL - Vocaloid

Hetken mielijohteesta päätimme Tutin kanssa tehdä LOL asut. Kuten arvata saattaa, en puhu siitä pelistä, vaan Vocaloidin biisistä. Siitä löytyy kivasti kaksi hahmoa, päähenkilö ja sen pehmolelu, Olen se pehmolelu. Asut on söpöt kummallakin, mutta en silti osaa päättää onko omani myös äärimmäisen tyhmän näköinen vai ei. Kun nuo värit... Asu on kuitenkin jo aloitettu, housut on valmiina, hameesta puuttuu rypytykset keskeltä, aluspaita on miltei valmis ja korsettitoppiin on kaavat tehty, Proto pitäisi vielä saada aikaan, tehdä hattu ja hanskat, sukkikset sekä kengät. Paljon on vielä jäljellä, mutta tällä ei onneksi olekaan enää deadlinea Yukin peruuntumisen takia, Yritän silti tehdä tämän ajoissa loppuun. ...Mutta on jännää päästä cossaamaan pehmolelua, vaikka ihmisversiona.

Kojima Haruna 8th - AKB0048
Vaaleanpunahiuksinen vasemmalla

Koska idolit on kivoja ja niillä on söpöjä asuja, AKB0048 on muutenkin hyvä sarja ja Kojiharu on hahmona ihana. Saan tehdä tässä ensimmäisen proppini, jonka muuten aloitin jo kesällä, mutten ole koskenutkaan siihen sen koommin. Vähän jänskättää propin puolesta, tuon sydämen vääntäminen on tuskaa enkä ole edes aloittunut muita kohtia. Voisin oikeastaan kirjoittaa siitä erillisen postauksen, kunhan se on valmistuakseen. Alunperin Kojiharun piti valmistua Yukin ryhmään, mutta nyt jää ryhmäilyt pois. Ei voi mitään, teen tämän sitten toiseen coniin yksinäni. Ja ainakin saan söpön propin mukaani~

Chiriko "Tsuruko" Tsurumi - Anohana
Anohana on yksinkertaisesti ihana. Koko viimeisen jakson ajan itkin kuin pikkuvauva, vaikken normaalisti itke missään. Anohana on kuitenkin siitä jännä, etten alussa tykännyt kenestäkään, normaalisti on sentään joku, johon tykästyn. Sarjan edetessä kuitenkin lämpenin Tsurukolle ja tuosta tulikin lempihahmoni. Tutti on ajatellut tekevänsä Anarun, joten saisimme taas paricossin. Vaikka Tsurukon asu on todella yksinkertainen, tykkään siitä silti. Välillä on kiva tehdä yksinkertaisia juttuja ja nähdä, mítä oikeasti osaa, Ja koska sarja ja hahmo ovat niin ihania, että ne menevät asun yli~<3 Vielä ei ole tiedossa, mihin tämä tulisi, joskus kesällä?

Cecilia Helmold - Atelier Totori; The adventurer of Arland 
Atelier Totori on kiva peli, ensimmäinen jonka pelasin pleikalla kokonaan läpi. Ja sain huonon lopun... Nyt tiedän, mitä kaikkea tein väärin (esim. kaiken), mutta ensi kerralla olen fiksumpi ja kivaa se silti oli. Cecin olen ajatellut Animeconiin tehdä, asu varmaan sopii kesäiseen säähän. Ollaan vähän naureskeltu Tutin kanssa, kuinka Cecin ja Totorin suhde muistuttaa meidän suhdetta; itsekin olen se isosisko, joka siivoa pikkusiskon jäljet. Tämä on siis todella kärjistetysti, ihan hyvin Tutti omat sotkunsa siivoilee, useimmiten. Ceci on hahmona muutenkin ihana ja asu on myös nätti, vaikkea olekaan kaikkein näyttävin. Olen silti melko varma, että tulen kiroilemaan paljon tätä tehdessä.

Dancer - Party x Party - Vocaloid
Vähän jänskättää jo nyt... Jänskättää ehkä vähän enemmänkin... Vatsaseutu on minulle sellainen alue, jota en tykkää näytellä ja nyt se tulee kokonaan esille, apua. Joku voinee kysyä itseltään, miksi ihmeessä teen tämän? Koska tykkään asusta muuten tosi kovasti, siinä on monia itseäni kiehtovia elementtejä ja uusia tekniikoita, joita vain haluaisin kokeilla. Meille on myös tulossa ryhmää Traconiin Tutin ja Yukin, odotan sitä jo nyt innolla! Minulla oli hauskaa ryhmäillä Senbonzakuroissa ja toivon, että tästäkin tulee yhtä hauskaa tai hauskempaa. Odotan aina ryhmiä innolla, ne antavat myös lisäintoa tehdä cossi. Ja etenkin, kun saa tehdä kivan asun ja ei tarvitse edes huolehtia pituudesta~ ...Toivottavasti vain saan sen verran itsetuntoa kuriin, että kehtään näyttäytyä tässä ihmisten ilmoilla.

Nobarahime - Märchen - Sound Horizon
Sound Horizon on minulle melko tuore tuttavuus, tutustuin siihen varmaan vuosi pari takaperin. Märchen oli ensimmäinen albumi, jonka kuuntelin ja herranjestas, se vei täysin mukanaan. Rakastuin totaalisesti ja vielä edelleen liekki palaa. Toisinaan en juurikaan kuuntele lainkaan, mutta toisinaan kuuntelen miltei koko ajan. Nyt on päällä se vaihe, että kuuntelen miltei koko ajan. Märchen on yksi lempialbumeitani ja Nobarahime yksi lempihahmoistani. Asu on myös ihana, vaikka lähdekuvia on hyvin rajallinen määrä. Pääsen siis itse soveltamaan. Mutta tämä ei haittaa yhtään, on vain ihanaa päästä tekemään Ruusu prinsessa, Kesti melko pitkään ennen kuin annoin itseni edes miettiä Sanhora cossia, koska pelkäsin, etten tiedä tarpeeksi. En vieläkään tiedä tarpeeksi, mutta päätin silti antaa itselleni luvan päästää irti siitä tyhmästä ajatuksesta. Toivottavasti se kannatti~


Voisin jättää tämän nyt tähän, jottei teksi veny liian pitkäksi. Saattaa olla, että unohdin mainita jotain todella oleellistakin, mutta ainahan voin tehdä uuden suunnitelma postauksen tulevaisuudessa. Toivottavasti tästä saa edes jotain tolkkua, en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään.

~Rita kiittää ja kuittaa

3 kommenttia:

  1. Aivan ihania suunnitelmia! *^*
    Tykkään todella paljon tuosta Yukarin V4 puvusta,paljon söpömpi kun se ensimmäinen. Ja ah märchen! Itse haluaisin siitä joskus tulevaisuuden kukkuloilla tehdä cossin. Ainoa on vain se,että siinä on liikaa kivoja pukuja/hahmoja eikä oikein osaa päättä minkä sitten tekisi. :'D
    Itsekkin odotan innolla meidän ryhmää!! *u* minusta oli todella ihanaa tehdä teidän kanssa senbonzakurat ja odotan myös party x party pukuja innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos~>///<
      Se on, tykkään edelleen siitä V3 asustakin, mutta tämä V4 on vain paljon ihanampi kaikilla tavoin.
      Märchen~<3 Ja Sanhora~<3 Ooh, minkä/mitkä? Ainahan voit tehdä useamman puvun eri aikoina, Märchen kun on täynnä ihania hahmoja ja tarinoita. Musiikista puhumattakaan.
      Ihana kuulla, että sielläkin päin odotetaan ryhmää~ On myös kiva kuulla, että meidän seurasta tykättiin~^^

      Poista
    2. Teteren puku mun piti tehdä ja olen siihen paitaakin hankkinut kankaat. Että se kuolleita rakastava prinssi olisi ainakin yksi xD myös Mär ja Elise on käynyt mielessä.

      Poista