tiistai 15. lokakuuta 2013

Katsudocon 2013

   Juu elikkäs Katsudoconissa tuli käytyä, Rita ei nyt tullut mukaan joten olimme siellä kahdestaan  Broukin ja Tutin kanssa.
Meillä ei ole paljoa sanottavaa conista, lähinnä hengausta kavereiden kanssa mutta hauskaa oli kiitos hyvän seuran.

(Sofian blogista voi lueskella tarkemmin reissusta)

Perjantaina lähtö Jyväskylään heti aamusta ja Sofialle syömään rakettispagettia ; 3


Lauantai herätys aamulla johonkin aikaan tähtäsimme katsuun kello kymmeneksi mutta ehdimme sinne vasta 11 aikaan koska meikkaus kestikin pidempään kuin odotimme.
  Cossasimnme siis kaikki sarjasta Umineko.








 Törmäsimme conissa pariin muuhunkin Umineko cossaajaan joiden kanssa päädyimme sitten photoshoottiin.
Niinkuin aikaisemmin sanottiin ei ole paljoa kerrottavaa, koska noh hengusta ; D
Ruoka syötiin Raxissa jätskibuffan kera <33



Törmättiin myös Turreen, joka cossasi Leviä (kaiki tietää mistä xD) ja tuli mukaan leikkiin.


Joksus illalla sitten takaisin Sofialle ja siellä sitten päikkärit, jotka venyivät yö-uniksi.


Sunnuntai Ei aikomustakaan herätä ajoissa joten olimme conissa vasta joskus yhden-kahden aikaan.
Me emme myöskään jaksaneet cossata joten vedimme päällemme samantyyliset vaattet ja meistä muodostui FinBOBbarit.

Hese läskeilyt <33
Kimi heitettiin assalle siinö neljön aikaan ja sen jälkeen sokoksen vessaan meikkaamaan ja ottamaan teinipeilejä, ei siinä mennyt kuin 30 min.
  Kävimme katsomassa cosplaydeitin ja söimme samalla känttyä ja philadelphiaa.
Ostimme myös Lima-chanin ja leikimme sillä jonkin aikaa kunnes takasin kämpille ja nukkumaan paitsi että Brouk sai jossain yhden aikaan yöllä jonkinlaisen riehumis kohtauksen.
Nyan sormukset <3

Tässä FinBOBbarit koko komeudessaan.

Yleisesti ottaen Katsudocon oli peinehkö mutta ihan mukava hengauscon.

Käymme tuossa parin päivän sisällä photoshoottaamassa joten sitä odotellessa : 3

~Brouk ja Tutti

maanantai 16. syyskuuta 2013

Tracon 8 - 2013 Cosseja

Eli tässä postauksessa cosseja : 3

Meidän alkuperäiset cossit nyt jäi myöhemmälle koska rahat loppui kesken.
 Meidän piti siis loppujen lopuksi säätää jotain viikossa kankaista joita meillä jo oli ja lopulliset hahmot olivat sitten Tutilla lauantaina Tei sukone (Utauloid) ja sunnutaina Meiko Sakine (Vocaloid), ei olisi hvittanut cossia Vocaloideista tai Utauloideista mutta koska rahatilanne niin oli pakko, ja Broukilla lauantaina Ritsu Nanine (Utaulod) sekä lauantaina Bunny Mikuru (The melancholy of Suzumiya Haruhi)

Ensin saatte Kuvia Tutin cosseista, kuvat ottanut Sofia, sekä muutaman kuvan Broukin cosseista.







Kuvan ottanut  Edoaado (dA)


Mulla on swagia, muttei naisii :'c

Kivasti tuli taas miekkoset kuvailemaan~
Vasemmalla Nina, oikealla Brouk

Sitten vielä pari kuvaa Kimistä ja Sofiasta

Kimiä tultiin kuvaamaan ja herra veti tällaisen posen :'D







~ Tutti ja Brouk

Tracon 8 - 2013

(Tämä postaus on nyt koristeltu Kimin kuvilla koska kuvien otto vähän jäi ja saatte ne vähät kuvat cosseista seuraavassa postauksessa~)

Huhhuh, nyt on sitten Tracon tämän vuoden osalta ohi :3 Kiitos siitä Broukin ja Tutin puolesta~
Tuli taas tavan mukaan cossien takia lagailtua enemmän kuin laki sallii, mutta kun iltabileiden aikaan cossit lensivät kuuseen, tunnelma nousi aika nätisti korkealle :'D

On se Kimi vaan niin kaunis <3
Perjantaina alkoi lähtö Tampereelle. Osteltiin aseman Makuunista karkkia ja lallateltiin jonkun hevijampan Robinia :'DD
Biisit vaihtui pois Robinista, joten aloitettiin sitten matka kohti Kimin luksuscribiä. Bussimatka kesti n. 30 minuuttia, jonka jälkeen sitten mentiin heti tekemään cosseja, koska osataan aina olla niin ajoissa <3

  Kun cossit alkoi näyttää valmiilta oli sitten aika perus perjantai-illan bileille. Menimme sitten siinä 03.00 maissa nukkumaan.


Lauantaina hetys kello 06.00 ja eikun meikkaamaan, meikkien jälkeen cossit niskaan ja sitten kohti conipaikkaa~ Broukin rannekkeen kanssa oli käynyt taas jotenkin nätin kusisesti, eikä se ollut löytänyt kotiin. Porukalla mentiin sitä selvittelemään rannekeasiaa, sillä välin kun Kimi lähetettiin varmuuden vuoksi lippujonoon uuden perässä. Asiaa ei saatu selville, joten Brouk-parka joutui ostamaan uuden. Tilalle kuitenkin tuli tyylikkäästi sunnuntain ja lauantain ranneke erikseen, joten no harm done ;3
  Noh rannekkeen saatuamme menimme pukuhuoneisiin viimeistelemään cossit ja muuta kivaa : 3
Siinä sitten jotain pyörimme ja hyörimme joka paikassa, meidän oli tarkoitus käydä vaikka kuinka monessa ohjelmassa mutta kiitos Broukin vannehameen emme pääseet istumaan ohjelmissa ja emme oikeastaan jaksaneet seisoa siellä joten skippasimme melkein kaikki ohjelmat. Loppujen lopuksi se perkuleen vannehame unohtui Tamperetalon narikkaan <3
 
perjantain eväät~
   Jossain vaiheessa päivää rupesi vähät yöunet, meikit, cossit ja piilarit latistamaan fiilistä ja jäimme lagaamaan jonnekkin ulos. Ulkona sitten istuimme nälkäisinä laitoimme Kimin kauppaan hakemaan ruokaa ja sitten syötiin ja olo parani huomattavasti
Ottakaa kuva kimistä aurinkolaseissa

 Kun cosplaykisa alkoi Sofia ja Tutti menivät sinne ja muut jäivät jotain lagailemaan. Suoraan kisan jälkeen
vaihdettiin cossit bilevaatteisiin ja valotikkuja laittamaan. Valotikkujen säätämisessä meni varmaan jokin puolituntia koska noin 150 valotikkua kahdelle hengelle <33 Kun vaotikut oli säädetty lähdimme bileisiin ja saimme hirveän energiaryöpyn ja voi sitä kaikkea säätöä ja kiljumista. Välillä piti käydä ulkona jäähtymästä kun tuli niin kuuma ulkona oli omat privabileet ja Tutti jotenkin ninjasti onnistui kaatumaan ja nyt on ruhjeet polvessa :c
  Kun olimme tanssineet jalat kipeiksi lähdimme kohti bussia ja sitten kimille nukkumaan ja meikit, piilarit ja ripset pois <3

Sunnuntaina herätys siinä 07.30, koska väsymys kun Tutti ja Sofia joutuivat valvomaan useamman tunnin muita myöhempään ommellessa muiden cosseja, kun kyseisten cossien omistajat päättivät nukahtaa ja jättää työt muille ; 3
  Ensin tietty perus meikkaukset sun muut, ja sitten taas conipaikalle ja siellä sitten taas jotain säätöä.
sunnuntain fiilikset yhdessä kuvassa
Sunnuntaina emme käyneet ohjelmissa koska väsymys, olisimme varmaan nukahtaneet kesken ohjelman ja se ei olisi ollut hyvä, koska piilarit.

  Sunnuntai meni aivan liian nopeasti.istuessa pockyja syödessä ja lennokeilla toisiamme heitellessä.
Juna oli kivasti puolituntia myöhässä ja meillähän ei tietysti ollut istumapaikkoja joten istuimme vaan käytävällä puoliunessa. Kotona oltiin siinä suunnillen yhdeksän aikoihin. Nyt yritetään selvitä conidarrasta mahdollisimman nopeasti mutta katsotaan nyt kuinka kauan menee  ; D








Ottakaa vielä loppuhuipennuksi Yandere Kimi
(Se katsoo niin haluavasti mun kännykkäkorujani :'c ~Brouk)















Seuraavassa postauksessa saatte lisäinfoa cosseista~

~Brouk ja Tutti

lauantai 17. elokuuta 2013

Camellia-photoshoot

Terve kaikki ihanaiset~

Saimme vihdoinkin kuvat Animeconista, jossa pidimme pientä Camellia photoshoottia ihanan ryhmämme kanssa. Allekirjoittaneelle tämä taisi olla ensimmäinen con-photoshootti, joten ihan jännää oli. ...Ei hetkinen! Ensimmäisessä Hypeconissa pidimme photoshoottia, tosin pienemmällä ryhmällä. Silloin vain me kolme olimme paikalla. Mutta tästä photoshootista tuli kuitenkin ihan kivoja kuvia, oli vain niin outoa, kun itse ei saanut vaikuttaa, mitkä kuvat lopulta tulivatkaan meille, vaan se päätös tehtiin muualla. Saimme siis nämä kuvat emmekä vaihtoehtoja. Luotan tosin siihen, että muut olivat niin kamalia, ettei niitä viitsi edes antaa. x3 Muiden ryhmämme jäsenien kuvia emme ala tänne laittamaan, vaikka nekin ovat kivoja, mutta ei sitä nyt viitsi. Pari ryhmäkuvaa kuitenkin alkuun.

Kummankin ryhmäkuvan on ottanut Venla

Ylävasemmalta; Neru - Brouk, Haku - Rita, Luka - Sofia, Meiko - Tutti
Alavasemmalta; Len - Ropetsi, Kaito - Kimi, Miku - Justiina/Miku, Rin - Temppu
Sitten yksittäis/pari kuviin~

Kuvattava; Tutti
Hahmo; Meiko
Sarja; Vocaloid
Versio; Camellia
Kuvaaja; Temppu tai Venja (en tiedä kumpi kuvasi, anteeksi...^^')
Kuvauspaikka; Animecon, joku puisto
Jälkikäsittely; Tutti



Sitten minun ja Broukin kuviin~

Kuvattavat; Rita ja Brouk
Hahmot; Haku Yowane ja Neru Akita
Sarja; Vocaloid
Versio; Camellia
Kuvaajat; Temppu ja Venla (en taaskaan muista kumpi otti mitkä...)
Kuvauspaikka; Animecon, joku puisto
Jälkikäsittely; Rita

Näytin jotenkin tosi lyhyeltä Broukin vieressä~x3




Pidimme myös photoshoottia jokunen viikonloppu sitten Kiasmassa. Siellä oli aika jännä kuvata, kaikki tuijotti, etenkin työntekijät, vaikka olimme pyytäneet luvan kuvaamiseen ja sen saaneet. Piti selittää pariin kertaan niille työntekijöille, että meillä on lupa kuvata ja koska emme kuvanneet taideteoksia, saamme levittää kuvia nettiin. Brouk ei ottanut cossiaan mukaan silloin, joten kuvasimme vain minua ja Tuttia. Ensin Tutin kuvat~

Kuvattava; Tutti
Hahmo; Meiko
Sarja; Vocaloid
Versio; Camellia
Kuvaajat; Rita ja Brouk. Ensimmäiset viisi ovat Ritan ottamia, viimeinen Broukin.
Kuvauspaikka; Kiasma, Helsinki
Jälkikäsittely; Tutti








Vielä loppuun omat kuvani Kiasmasta~

Kuvattava; Rita
Hahmo; Haku Yowane
Sarja; Vocaloid
Versio; Camellia
Kuvaajat; Tutti ja Brouk. Tutti otti ensimmäisen ja kaksi viimeistä, Brouk loput.
Kuvauspaikka; Kiasma, Helsinki
Jälkikäsittely; Rita. Näitä ei oikeastaan ole muokattu juuri nimeksikään, ensimmäinen on ainut kunnolla muokattu kuva, parista muusta vain peitin kuluneen sukan pois enkä muokannut muuten~x3


Varmaan lempikuvani, yllättävän onnistunut myös kasvojen osalta




Toinen lempikuvani, spottivalo on vain siisti kakasta posesta huolimatta
Kaksi viimeistä kuvaa tuli aika hauskasti, oltiin juuri lähdossä kotiin, kun käveltiin jonkin video paikan läpi. Yhtäkkiä Tutti huomaa tuon spottivalon ja käskee poseerata. Piti sitten keksiä joku pose parissa sekunnissa, kun toinen sääti valoituksia, tämän takia pose on mitä on. Mutta tuli kyllä siistejä kuvia, pitää ottaa joskus uusiksi~

Loppuun vielä yksi kuva, sanokaa ihmiset, jos haluatte sen pois. Se on kuitenkin kai myös FB;ssä, joten tuskin tämäkään haittaa~

Camellia ryhmä kiittää ja kuittaa~<3
~Rita

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Astharoshe Asran WIP 1/?

Vähän WIP kuvia Asranista eli minun Traconin cossistani jonka aloitin tuossa viime viikolla ja sarja on Trinity Blood.
Niin ja osa varmaan huomasikin että olemme vihdoinkin jaksaneet laittaa blogiin uutta näköä : 3

Tässä siis kuva hahmosta


Aloitin armorista koska tämä on ensimmäinen kerta kun armoria teen joten ajattelin olla ajoissa sen kanssa.
Softista jonka leikkasin oikean muotoisiin paloihin ja tein vähn rinnan muotoakin.

Sitten tein liimalla (tätydellä  isolla erikeepperi pullolla, käteen sattuu nyt vähän) Noita "kohokuvioita" 

Sitten maalasin sen (kuva on väärin päin en jaksanut kääntää kameraa)

Sävytystä Kultaisella maalilla.

Lopullinen sävytys mustalla maalilla ja sitten helmet kiinni, laitoin vielä maalin päälle ohuen kerroksen liimaa koska tuo maali tykkää tarttua kaikkialle ja minulla ei ole lakkaa (tai rahaa).


Selkään tulevan armorin ensimmäinen maalikerros tehty (kuva on väärin päin kun tämä ei suostu kääntämään sitä)

Selkään tuleva ihme armor juttu C: 

Olka armoria

Sitten vaatteisiin ja hattuun jotka tein minun ja Broukin cossi laneissa
Mekon (?) pohja, pitää tehdä kaiken maailman yksityis kohtia vielä

Housut sivuilta puuttuu kuviot. (nämä tein ennen laneja)

Hatun päällys tässäkin  maalaukset ja muut kesken.

Hattu sivusta puuttuu vielä aika monta osaa ja maalaus ja vähän kaikki xD

Sitten vielä loppu kevennykseksi lanien hienoja lausahduksia (olisi ollut kuviakin mutta poistin vahingossa väärät kuvat :c)

 ’’aika kivaahh’’ (Jorma Uotila äänellä ja tätä hoettiin koko viikonloppu)

’’se on kawaiin kakka! :3’’

’’julkeatkin sinä julkimus’’

’’sulla on tollaset kivat kankaat, mulla on tällaset ÄYFÄYFHÄFÄ’

’’MÄ IMUROIN!!’’

’’mä voisin ottaa pantsut pois... EIKU HOUSUT xD’’

”Mä otan sen aivot ja luon kawaii kakka armeijan sua vastaan >:3!”

Siinä se sitten oli ensimmäinen WIP postaus Asranista jossain vaiheessa tulee lisää kunhan jaksaisin jatkaa tuon tekoa kun ei yhtään innostaisi ja koulutkin alkaa kohta.

~Tutti