torstai 27. helmikuuta 2014

WIP - Mugi - K-ON!

Heippa kaikki rakkaat~!

Rita täällä taas, ensimmäistä kertaa omalla tilillä kirjoittelemassa~ Koska olen oikeasti saanut jotain aikaan Yukin jälkeen ja näytettävää on, vaikkei paljoa, päätin tehdä wip päivityksen, vaikka pitäisikin tehdä kouluhommia. Mutta kun kasvikuidut ja puseroiden suunnittelu ei tällä hetkellä hirveästi iske... Vaikka pusero pitäisi olla luonnosteltuna ensi viikolla ja kasvikuidut mahdollisimman pian tehtynä, koska kurssi loppui tänään... Mutta anyway, teen ne myöhemmin!

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että olen mukana K-ON! -ryhmässä. Aluksi minun ei edes ollut tarkoitus osallistua, mutta heiltä puuttui Mugi, jonka pitäisi olla Tutin mittainen, joten päätin, että miksi ei. Mugi on kiva hahmo ja saan kätevästi samalla peruukin Adalle. Mutta Keijojen puvut on ihan ihmeelliset, ne vaihtelee tyyliin joka kuvassa. Ei ne pahasti vaihtele, mutta yksityiskohdat on ihan erillaiset kaikissa. Mangassa ja animessahan hameet on eriväriset, päätimme tehdä mangan hameet eli harmaat, mutta kansikuvissa tytöillä onkin hameissaan ruutuja tai raitoja. Sisällä pokkarissa raidat ovat kuitenkin kadonneet mystisesti. Syy tähän on ymmärrettävä, mutta häiritsevin asia on ne jakun taskut. Yhdessä kuvassa ei ole taskuja, toisessa on yhdenkaitaleen napinläpitaskut ja kolmannessa ihan peruspäällistasku. Koska olen laiska päätin, että teen taskuttoman version, ei mene niihin aikaa ja kangasta.

Hame oli täysin peruskauraa, mutta koska en tehnyt siihen mitään kiinnityssysteemiä, tuli siitä ihan ihmeellisen kokoinen. Enää asialle ei voi mitään ja muuten se ei menisi päälle, joten hakaneultat käyttöön. Jaksoin myös ommella vyötärönauhan ihan kunnolla helpon ja nopean sijaan.

Olenko outo, kun säilytän vekkihameeni helmasta nupattuna?

Hieman huonosti näkyy, mutta tikki kulkee tuossa vyötärönauhan alapuollelta
Hame on siis täysin valmis ja odottaa uudelleen käyttöä, käytin sitä jo pari kertaa koulussa, sen takia ryppyisyys. Vasta hameen jälkeen aloin tehdä jakkua, kaavat kopion suoraan kaavalehdestä, tosin kopion liian suuren koon. Tulikin hetkellinen paniikki, kun huomasin jakun olevan kaikkialta täysi säkki. En tosin enää tajua, miksi panikoin, melkein samantien lähdin kaventamaan jakkua ja johan mokoma alkoi istua paremmin. En tosin koskenutkaan kädenteille (pahoittelen mahdollista väärää termiä, hirveä outblack), koska siitä olisi seurannut ongelmia, joita olisi hankalampi ratkaista. En kaventanut vain sivusaumoista, vaan taakse tein sauman, vaikka siinä olikin alunperin taite. Näin sain selän istumaan paremmin ylhäältäkin, turha väljyys näytti älyttömän tyhmältä.

Kuka väittää, että saumavarojen pitäisi olla tasaiset?
Takasaumasta tulikin melko mielenkiintoinen, otin aluksi varovasti pois väljyyttä, katsoin päälle, taas hieman kavennusta, päälle, kavennusta, päälle. Tällä tyylillä piti katsoa aika tarkkaan, milloin on sopivasti, ettei siitä tule liian tiukkaa. Edelleen se kuitenkin on hieman väljä, voi olla, että kavennan sitä vielä. Saa nähdä. Kuitenkin, kun sain kavennuksen tehtyä oli aika siirtyä herrainkaulukseen. Olin hihat jo ommellut puoliksi ja hakannut napit, mutta koska nappien pinta oli kärsinyt hakkauksesta ne piti maalata uusiksi, jonka Tutti hoitikin eilen illalla. Ennen kuin minun piti ommella kaulus olin varmaan kolme päivää silleen; "Minen halua, onko pakko, se on kamala, minen halua, onko pakko, se epäonnistuu kuitenkin, miksi, oi miksi?" Oikeasti minä... Olin ohjeen katsonut netistä ja kirjasta, mutta en minä tajunnut niistä mitään. Ainut asia, minkä tajusin oli peilisauma, onneksi juuri se! Muun improsin päästäni ja sain kauluksen tehtyä melko kivuttomasti ensimmäiseksi herrainkaulukseksi.

"Jotenkin tää ei nyt ihan näytä oikealta..."
Kaavoissa oli kuitenkin tuollainen ihme kulma, jonka aluksi ompelin normaalisti. Kuten kuvasta voi päätellä, se ei ihan ollutkaan niin ja päätin vain hurauttaa raa'asti sen päältä ja leikkata se pois. Kysyin myöhemmin opettajalta asiaa koulussa, koska asia jäi häiritsemään, ja sainkin vastaukseksi, että olin tehnyt oikean herrain herrainkauluksen. Tuo olisi siis jotenkin ihmeellisesti mennyt saumanvaroihin ja se olisi pitänyt siksakata tai jotain. En tiedä sen tarkemmin, mutta ei minun pidä tietääkään.

Lopullinen(?) kaulus. Tuo yläkaulus menee turhan pitkälle, voi olla, että korjaan sen vielä, jos jaksan.

Ihan ryppyinen ja tälleen

Täytyy sanoa, että olen ihmeissäni, miten pitkällä olen tässä cossissa ottaen huomioon kauanko aikaa on tapahtumaan. Kerrankin näinpäin sen ainaisen kiireen sijasta. Voin siis melko varmasti sanoa, että saan Mugin ajoissa valmiiksi, kunhan peruukki vain sietäisi saapua. Kun enää pitää vuori valmistaa, hihat kiinnittää, vuori kiinni, hakata napit ja cossi on tyyliin valmis. Herranjestas olen ajoissa! ...Kohta on kuitenkin kiire, jos en ala jatkamaan... Voi kun toivoisin peruukin saapuvan, jotta saisin tehtyä meikkitestin ja otsahiukset saataisiin leikattua.

~Rita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti