Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutti. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. lokakuuta 2013

Ritsu-photoshoot ja muuta mukavaa

Heippa kaikki ihanaiset~

Brouk täällä, ensimmäistä kertaa oman tekstinsä kanssa, pääsi vihdoinkin kirjoittelemaan. Olen todella pahoillani, etten ole kirjoittanut aiemmin, mutta meillä sattuu tällä hetkellä olemaan vain yksi kone, ja se pääsee harvoin minun käsiini ^^' Tästä syystä olen vain avustellut Tuttia kirjoittelemaan joitakin tekstejä, mutta nyt olisi sitten jo korkea aika saada niitä omiakin tekstejä aikaiseksi.
WIP-kuvia Ritsusta ei tosiaan valitettavasti ole. Tarkoitukseni oli kuitenkin tehdä se jo kesän Desuun, mutta ajan ja innostuksenpuutteen takia se idea hieman lässähti :'D Koska Traconinkin cossi sattui lässähtämään rahapulan vuoksi, (mitenniin kaikki cossini lässähtävät, hmmm?), niin päätin sitten jatkaa tätä cossia. 
Desun jäljiltä almiina tosiaan oli pelkästään paita ja irtohihat, vaikka nekin olivat kyllä vielä kesken, joten työtä oli vielä aika paljon tekemättä. Ylläripylläri, aloitin taas ihan liian myöhään sen tekemisen, joten on suoranainen ihme, että edes sain sen valmiiksi ajoissa x3 Vielä Traconin perjantaina sitä väsäiltiin bootcovereita, tehtiin hattua sekä kuulokkeita, huoliteltiin hamosen piparkakkureunaa ja säädettiin vyön kanssa <3.
Mutta nyt jaarittelut sikseen, ja tässä on hieman phoshootin hedelmää :3
Kuvia on nyt säälittävän vähän, sillä onnistuin tumpelona poistamaan kaikki kuvat näitä lukuunottamatta :'D Saatan latailla lisää kuvia tähän myöhemmin, kun mahdollisesti saan kuvia uudestaan Tutilta~
Hahmo: Ritsu Namine
Sarja: Utauloid
Kuvauspaikka: Tamperetalo
Kuvattava: Brouk
Kuvaaja: Tutti
Jälkikäsittely: Brouk




Aika söpösti samanlaisia kaikki kuvat... Noh, Ritsulle on vaikea keksiä posea, se vain seisoo. Kuvia tuli otettua ties kuinka paljon, mutta loppujen lopuksi kunnollisia oli aika liki pelkästään nuo :c Pärstäni nimittän sattuu olemaan herkästi derppaavaa laatua <3
Jos vielä Ritsua päädyn photohoottailemaan, niin yritän sitten vetäistä jotain hieman luovempaa.


Oikeiden kuvien lisäksi sitten löytyi vielä muutama kuva tunnelmista photoshootin ennen ja jälkeen~ 
Miksi ihmeessä näitäkin tulee aina näin paljon?





Ilmeilyt on parhaita.
Aamu pähkinänkuoressa <3















Shoottailun jälkeen vanne- ja päällyshame sai lähdön, joten vetelin sitten loppuajan kaupungilla tuollaisissa ah, niin lämpimissä tamineissa : D


~Brouk

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Pandora Hearts -photoshoot

Terve kaikki~
Yritän nyt kirjoittaa lyhyesti, koska kukaan ei kumminkaan jaksaisi lukea kilometripostausta. Eli viime lauantaina kävimme Tutin kanssa kuvailemassa Lottie cossiani. Olin jo aiemmin päättänyt, missä sitä haluan kuvata, joten ei tullut hankaluuksia löytää sopivaa kuvauspaikkaa. ...Olisin kyllä halunnut käydä Suomenlinnassakin, mutta sinne ei nyt viitsi mennä sen eroosio-ongelman takia... Emmehän me kuitenkaan halua, että se murenee jalkojen alta, vai~?

Kuvattava; Rita
Hahmo; Charlotte Baskerville/Lottie
Sarja; Pandora Hearts
Kuvaaja; Tutti
Kuvauspaikka/paikat; Ritarihuone ja Tuomionkirkko, Helsinki
Jälkikäsittely; Rita


Tuon viitan kanssa on hauska pyöriä ja pelleillä~x3








Lottie on hankala cossi, joku kohta derppaa siinä koko ajan. Tai sitten omat kasvoni~x3 Mutta tuli silti kivoja kuvia, joidenkin kohdalla oli vaikeaa päättää, mikä pitäisi valita. Alkoi tosin ideat loppumaan posetuksissa, kun olin yksin... Olisi tosi siistiä joskus saada ryhmää~x3 Tosin olen liittynyt yhteen PH-ryhmään Lottiena, mutten tiedä milloin se pidetään... Teen tosin sinne varmaan mekkoversion Lottiesta, koska nyt jo katselen tätä silleen; "Ei helkutti, kun on ruma...". Mutta kyllä se siitä~! Lottie on kuitenkin rakas hahmo rakkaasta sarjasta~

Ai niin! Kun istuin niillä portailla, pikkutyttö tulee siihen isänsä kanssa. Ne katsoo hetkisen, kun Tutti kuvaa ja kysyy sitten, saako ottaa kuvan. Sitten se pikkutyttö istuu minun vierelleni ja sen isä ottaa kuvan. Se oli tosi suloista~<3 >///<

Ottakaa loppuun vielä Tutin tekemä Show-case~ Tehtiin se ihan huvikseen, niiden tekeminen on kuitenkin kivaa ^^ ...Ja nyt vaikutetaan aktiivisemmilta tubessa...x3 Pahoittelut muuten kakkalaadusta, tube vihaa meidän kaikkia videoita ja kakkaa niiden kaikkien laadun, vaikka ne on oikeasti HD-laatuisia... Mutta siitä videoista tuli kuitenkin minusta kiva~^^


Nyt lopetan tämän jaarittelun ja päästän teidät lähtemään. Kiitos kaikille, jotka luitte tämän ja kestitte derppaavia kasvojani~>w<

~Rita

maanantai 17. kesäkuuta 2013

WIP Virgilia part 2/2



Eli siis kuten aikaisemmasta postauksesta ilmenee Virgilia on jo valmis mutta part 2 ei ole vieläkään kirjoitettu  :D tämä johtui siitä että väänsin cossin valmiiksi torstai iltana päivä ennen conia mutta nyt kun on aikaa kirjoitan tämän~
Jatkan nyt hameesta:
Tässä on reffi kuva uudestaan

Kun hameen "perusta" oli tehty aloitin yksityis kohtien lisäilemisen joihin siis kuului nuo puoliympyrät
helmassa, napit rypytykset jne.
Tässä alushameen puoliympyrä hommat~

tässä kuvassa näkee tekotavan eli minähän en noita miljoonia puoliympyröitä ompele vaan liimaan jotta ne pysyisivät liimana käytin jewel-it liimaa joka on siis kangasliimaa joka venyy ja sitä voi pestä ja monet 
burleski taiteilijat käyttävät sitä~

tyhäältäpäin

ihana vino teinipeili♥

Halkion sisään tungin rautalankaa ja väänsin rypyt siitä koska kangas loppui xD tässä kuvassa  ne on väännetty huonosti. Minä myös hukkasin kuvat joissa näkyy kuinka tein tuon halkion mutta se on todella yksinkertaista muutenkin

Pikkasen vaan kavensin ;D paitaosa kuvassa väärinpäin jotta näkisitte kavennuksen (taisin kaventaa vielä vähän tuon jälkeen)
     
Välitestausta rypytykset kaula-aukkoonkin laitettu

Nappeja~
Sitten tein tuon oranssin nauhan joka on muuten kesän muotiväri xD
kyllä' jouduin leikkaamaan kaikki nuo nauhat/tupsut itse kun ei löytynyt oikean väristä


maalaus valmis se on kyllä aikas ruma kun vapaalla kädellä ja pensselillä tein.
Eipä minulla taida virgiliasta muuta olla peruukista teen erillisen päivityksen joten tässä tämä nyt sitten on~
Ja lopputuloksesta löytyy kuvia edellisestä postauksesta~

~Tutti

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Photoshoot: Tei Sukone (Utauloid)

Noniin nyt on käyty kuvaamassa niinkuin on lupailtu kuvia ei ole paljon koska oli kylmä ja olemme laiskoja :3
Eli hahmona on siis Tei Sukone Utauloidista ja kuvattavana on Tutti ja kuvaajana toimi tällä kertaa Rita.









Huomasin tuossa kuvia selaillessa että melkein kaikissa kuvissa on sama pose ja ilme huomaa että en ole mestari söpöstelyssä XD

~Tutti

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Tei Sukone (utauloid) Work in progress

Elikkäs juu tässä olisi tarkoitus selostaa jotain kyseisen cosplay asun teosta.
Kokonaisuudessaan se oli yksinkertainen ja aika helppo mutta koska olen tällainen en niin hyvä ja kokenut ompelija jotkin osat olivat vaikeampia ;D
Niin ja meidän piti tuossa pääsiäisenä mennä tätä photoshoottaamaan mutta juuri kun olin saanut cossin päälle ja kaiken valmiiksi kamera päätti sitten mennä rikki ;C joten kuvia tästä päällä ei vielä ole mutta olemme jo suunnitelleet menevämme tällä viikolla tätä kuvaamaan~

Tässä on sitten kuva asusta ja hahmosta

Aloitin tekemällä tuon hameen ajattelin että voisin käyttää toista punaista vekkihamettani joka minulla sattuu olemaan kyseisen hahmon toisesta versiosta ja lisätä siihen vain tuo toinen kerros ja pitsit mutta ylijäänyt kangas olikin käytetty yhden toisen asuni rusetteihin joten eikun vaan uutta väsäämään XD (mulla on muuten nytten 3 punaista vekkihametta ja kohta on tulossa neljäs)





Perus ompelua päärmeet helmaan :3


Sitten ompelin pitsin onneksi löysin sitä eurokankaasta nippuina ja yhden nipun hinnaksi tuli 90 senttiä riippuen nipun koosta tuossa oli joku 3m että kannattaa aina käydä katsomassa noita eurokankaan nippu laareja

Ompelun jälkeen maalaamaan mustat raidat tein tuollaisen teippivirityksen mutta eihän se niitä maaleja pitänyt vaan ne valuivat väleistä ja tuli rumia kohtia (vaikka minun syynihän se on kun en tarpeeksi hyvin sitä teippiä laittanut)

Maalailua


Valmiiksi maalattuna (voitte uskoa kuinka hauskaa tuota on silittää kun silitys rauta on rikki)

Kuivumaan vessaan ;3

Vekitetty ei vielä ommeltu tai silitetty vain nuppineuloilla kiinni

Siinä se on valmiina harmi etten tajunnut ottaa kuvaa kun se on päällä saatte nyt odottaa photoshoottia

Hameen jälkeen siirryin paitaan jonka kankaat minulla on ollut jo jotain vuoden (en ole laiska tai mitään). Paita oli ihan perus napa näkyy toppi jossa merimieskaulus (jonka tein ensi kertaa joten ongelmia syntyi). Pääsin tätä asua tekemässä kokeilemaan kaavoitus taitojani jotka ovat näköjään aika surkeat mutta ei minulle ole kyllä koskaan opetettukkaan joten kai se on ymmärrettävää :D

Kankaita ja nauhaa  


Punaiset nauhat tein ihan vaan punaisesta kankaasta koska en jaksanut hinata takamustani kangaskauppaan

Nauhojen nuppausta

Lisää nupattuja nauhoja

Tuossa reffikuvassa ei näy hahmoa takaa päin mutta muissa kuvissa joissa selkä näkyy hänellä on takana sellainen jännä kuvio jota tässä kuvassa ompelen X)

Ommeltu versio

Sivun "palkit"

Pinkkiä kanttinauhaa kävin ostamassa mutta arvatkaapas loppuiko se kesken ja oliko kaupassakin loppu eikun vaan juoksemaan keskustassa nauhaa etsien ja kyllähän sitä sitten löytyi nappitalosta mutta 1,40 euron metrihintaan kun eurokankaassa maksoin siitä 70 senttiä metri no ei voinut muutakaan kuin ostaa sitä sitten. Kotona sitten huomasin että "oho tämä on eri sävyistä kuin aikaisempi" kannattaa pitää se pätkä sitä mukana XD Yllä kuva värierosta ei kovin iso ero kuvassa mutta sitten kun sen näkee on aika huomattava


Voi kuinka rakastan vanhan koneemme tikkausta siis niin tasaista (ei siis nuo miun harsimiset vaan ompelut) onneksi on uusi <3



Vale tasku XD



Silloin kun ei ole nuppineula tyynyä käytössä, perus tyyny on paras paikka säilyttää nuppineuloja :D




Seuaavaksi siirryin noihin irto hiha hommeleihin

Ompelin tuollain sisään tuota kangasta koska kuvassa näkyy tuo  sauma tässä kuva sisältäpäin

Ja tässä ulkoapäin

Nauhat ommeltu

Niissä on myös tuo näyttö ja alunperin minun piti siihen jotain ledi juttuja hommailla mutta koska paloin halusta päästä photoshoottaamaan menin helpoimman kautta ja vain ompelin sinistä kangasta

Sitten siirryin kuulokkeihin 

Tässä jotain rautalanka tsydeemiä siihen mikkiin

Mustalla sähköteipillä päällystetty

 ja kuva itse kuulokkeista 

Tälläistä tällä kertaa kuvia saatte sitten kun niitä saan itse XD Nyt rupeankin tekemään Beatricen suit versiota sarjasta Umineko no naku koro ni 

Niin ja meidän Animeconin ja Desuconin liput saapuivat pitäisi vain majoitus hommata

~Tutti