keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Pieni katsaus lähitulevaisuuteen

Heippa kaikki hanipuput~! ...Hanipuput?

Ensimmäiseksi, kiitos ihan hirveästi~!<3 Meillä on nykyään yli kaksikymmentä lukijaa, sehän on enemmän kuin minulla elinvuosia! Ihan uskomatonta, mutta samalla ihanaa, jos ihmisiä oikeasti kiinnostaa, mitä kirjoitamme tänne. Tai sitten kaikki lukee vain Tutin tekstit ja minun tekstejä ei jakseta lukea, koska jaarittelu. x3 Mutta ihan oikeasti, kiitos~ En tiedä kuuluisiko näin kiittää, mutta kiitän kuitenkin, koska sain/saan edelleen hyvän mielen. Haluaisin antaa kaikille ison halin~!

Sitten oikeaan asiaan. Eli suunnitelmiin~ Tarkemmin sanottuna talven suunnitelmiin, mitkä on melko varmoja toivon mukaan... Jos lähtisin kaikkia suunnitelmiani listaamaan, ei välttämättä yhden postauksen pituus riitä. Mutta niihin suunnitelmiin!

Mirka Fortuna - Trinity Blood
Mirka, Mirka, ihana Mirka~! Mirka on yksi lempihahmoistani kautta aikain ja on ollut cossilistalla vuodesta 0 eli aivan alusta. Trinity Blood on yksi lempisarjoistani ja Mirka ehdoton lempihahmo! Hän on minun pikkuinen~ Voisin jaaritella ties kuinka pitkään kuinka paljon rakastan Mirkaa, mutta ehkä en sitä nyt tee. Kun Mirkan lisäsin cossilistalle ajattelin, että tämän teen, kun olen iso ja taitava. Nykyään olen isompi ja taitavampi, mutten omasta mielestäni taitava, en lähellekään.

Valitsin yhden helpoimmista asuista, jonka voisin jopa osata valmistaa kunnialla. Suurin ongelma tässä asussa on kuitenkin se, ettei sitä näy kertaakaan värillisenä tahi kokonaisena edestä tai takaa. Pitää siis soveltaa melko paljon, värit otan toisesta kuvasta ja kaavatkin olen jo saanut tehtyä yhdistelemällä osia yhtenäiseksi. Tosin hihaan pitäisi kaavat vielä kuositella, mutta kyllä sen ehtii. Kankaatkin pitäisi vielä tilata, jotta ne ehtisivät tulla, ajattelin nimittäin tehdä tämän tanssiaisiin. Aluksi jännitti, onko tämä tarpeeksi juhlava, mutta kyllä se kuulemma on.

Tässä asussa moni asia jännittää minua, koska Mirkasta on tullut jollain tapaa pyhä minulle ja haluan saada tehtyä sen mahdollisimman siististi. Mutta asia, joka eniten jännittää on oma pituuteni. Mirka on melko lyhyt ja minä melko pitkä... Minulla on kompleksi omasta pituudestani ja yritän aina valita hahmoja, jotka olisivat edes hieman pidempiä, mutta Mirka on vain niin ihana, että on pakko päästä cossaamaan!

Siesta 556 - Umineko no Naku Koro ni
Umineko, pantsut ja söpö puputyttö, tarvitseeko selittää enempää? Umineko on ehdottomasti yksi parhaista sarjoista, mitä tiedän ja se on vielä täynnä ihania hahmoja. Olen jo Shannonia cossannut Traconissa vuonna 2012 ja Frostissa 2013, mutta sen laatu on jotain hieman hämärää ja siitä on ihan liian kauan! Sitä paitsi Siesta Sisters'it on ihania ja 556 itselläni upposi. Alunperin meillä piti olla ryhmä, jossa olisin ollut 556, mutta se vähän jäi. Sitten päätin, että teenpä Yukiin Siestan ja yhtäkkiä siinä oli ryhmä ympärillä. Harmittaa siinä vain se, ettei minulta kysytty mielipidettä asiaan, vaan sain kuulla siitä jälkeenpäin, kun Tutti sanoi asiasta. Ei se siis haittaa, minusta vain olisi ollut mukavaa kuulla asiasta, koska kankaita olen jo hankkinut, puuttuu enää valkoinen ja liila kangas, tiedän jo kuitenkin, mitä kangasta aion käyttää. Mutta vaikka kuinka kuumottaisi alkaa tekemään kaavoja ja protoja 556'seen, pitää Mirka ensin tehdä pois alta. Kyllä minä tämän vielä aloitan tämän vuoden puolella! Ja sitten saan ensimmäisen pantsucossini, jotenkin olen halunnut tehdä sellaisen jo pitkään~x3

Shion Sonozaki - Higurashi no Naku Koro ni
Tämä ei nyt talveen liity, mutta kun en vielä tiedä, milloin tarkalleen Shionin teen. Minun oli tarkoitus tehdä tämä jo tänä vuonna, mutta kesä meni ja loppui liian aikaisin. Tai sitten minä vain olen niin hidas~x3 Mutta ensi kesäksi aion Shionin ihan varmasti tehdä, luultavasti vain shoottipuvuksi ja asuksi, jos tarvitsee jotain päälle pantavaa nopeasti. Ei sillä, ettei Shion ole ihana, mutta yritän keskittyä hieman haastavampiin asuihin tulevaisuudessa ja niihin usein menee enemmän rahaa, joten haluan käyttää niitä useammin. Alkaa hieman conit loppua kesken~ Ellen saisi jostain Higurashi ryhmää johonkin coniin, mikä olisi älysiistiä!


Yukari Yuzuki - Vocaloid 3
Yukari alkaa jo nyt vaikuttaa ikuisuuscossilta, vaikkei se ole järin monimutkainen. Paitsi nuo stereot(?) lanteilla luultavasti tulee tuottamaan ongelmia. Mutta vaikeinta tämän tekemisessä on se, etten löydä mistään oikean väristä tricoota... Ja sen on vähän niin kuin oltava tricoota, koska siitä pitää tehdä sukat ja käsijutut. Kaavat/kaavan paitaan olen jo tehnyt, ja kun oikeanlainen kangas löytyy, teen siitä proton, jos vaikka olenkin kasvanut tai kutistunut. Hupparin olen jo melkein saanut valmiiksi, laiskuus iski ja vain joitain kohtia puuttuu. Myös käsikoru on tehty joskus aikoja sitten. Aloitin tämän teon jo alkusyksystä, mutta se jummasi siihen kankaaseen... Kunhan vain saisin sen joskus, jotta tämäkin valmistuisi, koska tuo asu on niin söpö~!

Siinä oli ne "varmimmat" asut, piilossa koneeni kätköissä on ties mitä muita asuja vain odottamassa vuoroaan. Minulla tuppaa suunnitelmat vaihtumaan lennosta ja pudotessa eli usein. Se ei ole kovin hyvä, kun on hidas tekijä~x3 ...Mistä puheen ollen minunkin pitäisi jo jatkaa Mirkan tekoa, jotta se valmistuisi ajoissa. Mutta kyllä se valmistuu! Vaikka tahdonvoimalla!

~Rita

torstai 31. lokakuuta 2013

Ritsu-photoshoot ja muuta mukavaa

Heippa kaikki ihanaiset~

Brouk täällä, ensimmäistä kertaa oman tekstinsä kanssa, pääsi vihdoinkin kirjoittelemaan. Olen todella pahoillani, etten ole kirjoittanut aiemmin, mutta meillä sattuu tällä hetkellä olemaan vain yksi kone, ja se pääsee harvoin minun käsiini ^^' Tästä syystä olen vain avustellut Tuttia kirjoittelemaan joitakin tekstejä, mutta nyt olisi sitten jo korkea aika saada niitä omiakin tekstejä aikaiseksi.
WIP-kuvia Ritsusta ei tosiaan valitettavasti ole. Tarkoitukseni oli kuitenkin tehdä se jo kesän Desuun, mutta ajan ja innostuksenpuutteen takia se idea hieman lässähti :'D Koska Traconinkin cossi sattui lässähtämään rahapulan vuoksi, (mitenniin kaikki cossini lässähtävät, hmmm?), niin päätin sitten jatkaa tätä cossia. 
Desun jäljiltä almiina tosiaan oli pelkästään paita ja irtohihat, vaikka nekin olivat kyllä vielä kesken, joten työtä oli vielä aika paljon tekemättä. Ylläripylläri, aloitin taas ihan liian myöhään sen tekemisen, joten on suoranainen ihme, että edes sain sen valmiiksi ajoissa x3 Vielä Traconin perjantaina sitä väsäiltiin bootcovereita, tehtiin hattua sekä kuulokkeita, huoliteltiin hamosen piparkakkureunaa ja säädettiin vyön kanssa <3.
Mutta nyt jaarittelut sikseen, ja tässä on hieman phoshootin hedelmää :3
Kuvia on nyt säälittävän vähän, sillä onnistuin tumpelona poistamaan kaikki kuvat näitä lukuunottamatta :'D Saatan latailla lisää kuvia tähän myöhemmin, kun mahdollisesti saan kuvia uudestaan Tutilta~
Hahmo: Ritsu Namine
Sarja: Utauloid
Kuvauspaikka: Tamperetalo
Kuvattava: Brouk
Kuvaaja: Tutti
Jälkikäsittely: Brouk




Aika söpösti samanlaisia kaikki kuvat... Noh, Ritsulle on vaikea keksiä posea, se vain seisoo. Kuvia tuli otettua ties kuinka paljon, mutta loppujen lopuksi kunnollisia oli aika liki pelkästään nuo :c Pärstäni nimittän sattuu olemaan herkästi derppaavaa laatua <3
Jos vielä Ritsua päädyn photohoottailemaan, niin yritän sitten vetäistä jotain hieman luovempaa.


Oikeiden kuvien lisäksi sitten löytyi vielä muutama kuva tunnelmista photoshootin ennen ja jälkeen~ 
Miksi ihmeessä näitäkin tulee aina näin paljon?





Ilmeilyt on parhaita.
Aamu pähkinänkuoressa <3















Shoottailun jälkeen vanne- ja päällyshame sai lähdön, joten vetelin sitten loppuajan kaupungilla tuollaisissa ah, niin lämpimissä tamineissa : D


~Brouk

tiistai 15. lokakuuta 2013

Katsudocon 2013

   Juu elikkäs Katsudoconissa tuli käytyä, Rita ei nyt tullut mukaan joten olimme siellä kahdestaan  Broukin ja Tutin kanssa.
Meillä ei ole paljoa sanottavaa conista, lähinnä hengausta kavereiden kanssa mutta hauskaa oli kiitos hyvän seuran.

(Sofian blogista voi lueskella tarkemmin reissusta)

Perjantaina lähtö Jyväskylään heti aamusta ja Sofialle syömään rakettispagettia ; 3


Lauantai herätys aamulla johonkin aikaan tähtäsimme katsuun kello kymmeneksi mutta ehdimme sinne vasta 11 aikaan koska meikkaus kestikin pidempään kuin odotimme.
  Cossasimnme siis kaikki sarjasta Umineko.








 Törmäsimme conissa pariin muuhunkin Umineko cossaajaan joiden kanssa päädyimme sitten photoshoottiin.
Niinkuin aikaisemmin sanottiin ei ole paljoa kerrottavaa, koska noh hengusta ; D
Ruoka syötiin Raxissa jätskibuffan kera <33



Törmättiin myös Turreen, joka cossasi Leviä (kaiki tietää mistä xD) ja tuli mukaan leikkiin.


Joksus illalla sitten takaisin Sofialle ja siellä sitten päikkärit, jotka venyivät yö-uniksi.


Sunnuntai Ei aikomustakaan herätä ajoissa joten olimme conissa vasta joskus yhden-kahden aikaan.
Me emme myöskään jaksaneet cossata joten vedimme päällemme samantyyliset vaattet ja meistä muodostui FinBOBbarit.

Hese läskeilyt <33
Kimi heitettiin assalle siinö neljön aikaan ja sen jälkeen sokoksen vessaan meikkaamaan ja ottamaan teinipeilejä, ei siinä mennyt kuin 30 min.
  Kävimme katsomassa cosplaydeitin ja söimme samalla känttyä ja philadelphiaa.
Ostimme myös Lima-chanin ja leikimme sillä jonkin aikaa kunnes takasin kämpille ja nukkumaan paitsi että Brouk sai jossain yhden aikaan yöllä jonkinlaisen riehumis kohtauksen.
Nyan sormukset <3

Tässä FinBOBbarit koko komeudessaan.

Yleisesti ottaen Katsudocon oli peinehkö mutta ihan mukava hengauscon.

Käymme tuossa parin päivän sisällä photoshoottaamassa joten sitä odotellessa : 3

~Brouk ja Tutti

maanantai 16. syyskuuta 2013

Tracon 8 - 2013 Cosseja

Eli tässä postauksessa cosseja : 3

Meidän alkuperäiset cossit nyt jäi myöhemmälle koska rahat loppui kesken.
 Meidän piti siis loppujen lopuksi säätää jotain viikossa kankaista joita meillä jo oli ja lopulliset hahmot olivat sitten Tutilla lauantaina Tei sukone (Utauloid) ja sunnutaina Meiko Sakine (Vocaloid), ei olisi hvittanut cossia Vocaloideista tai Utauloideista mutta koska rahatilanne niin oli pakko, ja Broukilla lauantaina Ritsu Nanine (Utaulod) sekä lauantaina Bunny Mikuru (The melancholy of Suzumiya Haruhi)

Ensin saatte Kuvia Tutin cosseista, kuvat ottanut Sofia, sekä muutaman kuvan Broukin cosseista.







Kuvan ottanut  Edoaado (dA)


Mulla on swagia, muttei naisii :'c

Kivasti tuli taas miekkoset kuvailemaan~
Vasemmalla Nina, oikealla Brouk

Sitten vielä pari kuvaa Kimistä ja Sofiasta

Kimiä tultiin kuvaamaan ja herra veti tällaisen posen :'D







~ Tutti ja Brouk

Tracon 8 - 2013

(Tämä postaus on nyt koristeltu Kimin kuvilla koska kuvien otto vähän jäi ja saatte ne vähät kuvat cosseista seuraavassa postauksessa~)

Huhhuh, nyt on sitten Tracon tämän vuoden osalta ohi :3 Kiitos siitä Broukin ja Tutin puolesta~
Tuli taas tavan mukaan cossien takia lagailtua enemmän kuin laki sallii, mutta kun iltabileiden aikaan cossit lensivät kuuseen, tunnelma nousi aika nätisti korkealle :'D

On se Kimi vaan niin kaunis <3
Perjantaina alkoi lähtö Tampereelle. Osteltiin aseman Makuunista karkkia ja lallateltiin jonkun hevijampan Robinia :'DD
Biisit vaihtui pois Robinista, joten aloitettiin sitten matka kohti Kimin luksuscribiä. Bussimatka kesti n. 30 minuuttia, jonka jälkeen sitten mentiin heti tekemään cosseja, koska osataan aina olla niin ajoissa <3

  Kun cossit alkoi näyttää valmiilta oli sitten aika perus perjantai-illan bileille. Menimme sitten siinä 03.00 maissa nukkumaan.


Lauantaina hetys kello 06.00 ja eikun meikkaamaan, meikkien jälkeen cossit niskaan ja sitten kohti conipaikkaa~ Broukin rannekkeen kanssa oli käynyt taas jotenkin nätin kusisesti, eikä se ollut löytänyt kotiin. Porukalla mentiin sitä selvittelemään rannekeasiaa, sillä välin kun Kimi lähetettiin varmuuden vuoksi lippujonoon uuden perässä. Asiaa ei saatu selville, joten Brouk-parka joutui ostamaan uuden. Tilalle kuitenkin tuli tyylikkäästi sunnuntain ja lauantain ranneke erikseen, joten no harm done ;3
  Noh rannekkeen saatuamme menimme pukuhuoneisiin viimeistelemään cossit ja muuta kivaa : 3
Siinä sitten jotain pyörimme ja hyörimme joka paikassa, meidän oli tarkoitus käydä vaikka kuinka monessa ohjelmassa mutta kiitos Broukin vannehameen emme pääseet istumaan ohjelmissa ja emme oikeastaan jaksaneet seisoa siellä joten skippasimme melkein kaikki ohjelmat. Loppujen lopuksi se perkuleen vannehame unohtui Tamperetalon narikkaan <3
 
perjantain eväät~
   Jossain vaiheessa päivää rupesi vähät yöunet, meikit, cossit ja piilarit latistamaan fiilistä ja jäimme lagaamaan jonnekkin ulos. Ulkona sitten istuimme nälkäisinä laitoimme Kimin kauppaan hakemaan ruokaa ja sitten syötiin ja olo parani huomattavasti
Ottakaa kuva kimistä aurinkolaseissa

 Kun cosplaykisa alkoi Sofia ja Tutti menivät sinne ja muut jäivät jotain lagailemaan. Suoraan kisan jälkeen
vaihdettiin cossit bilevaatteisiin ja valotikkuja laittamaan. Valotikkujen säätämisessä meni varmaan jokin puolituntia koska noin 150 valotikkua kahdelle hengelle <33 Kun vaotikut oli säädetty lähdimme bileisiin ja saimme hirveän energiaryöpyn ja voi sitä kaikkea säätöä ja kiljumista. Välillä piti käydä ulkona jäähtymästä kun tuli niin kuuma ulkona oli omat privabileet ja Tutti jotenkin ninjasti onnistui kaatumaan ja nyt on ruhjeet polvessa :c
  Kun olimme tanssineet jalat kipeiksi lähdimme kohti bussia ja sitten kimille nukkumaan ja meikit, piilarit ja ripset pois <3

Sunnuntaina herätys siinä 07.30, koska väsymys kun Tutti ja Sofia joutuivat valvomaan useamman tunnin muita myöhempään ommellessa muiden cosseja, kun kyseisten cossien omistajat päättivät nukahtaa ja jättää työt muille ; 3
  Ensin tietty perus meikkaukset sun muut, ja sitten taas conipaikalle ja siellä sitten taas jotain säätöä.
sunnuntain fiilikset yhdessä kuvassa
Sunnuntaina emme käyneet ohjelmissa koska väsymys, olisimme varmaan nukahtaneet kesken ohjelman ja se ei olisi ollut hyvä, koska piilarit.

  Sunnuntai meni aivan liian nopeasti.istuessa pockyja syödessä ja lennokeilla toisiamme heitellessä.
Juna oli kivasti puolituntia myöhässä ja meillähän ei tietysti ollut istumapaikkoja joten istuimme vaan käytävällä puoliunessa. Kotona oltiin siinä suunnillen yhdeksän aikoihin. Nyt yritetään selvitä conidarrasta mahdollisimman nopeasti mutta katsotaan nyt kuinka kauan menee  ; D








Ottakaa vielä loppuhuipennuksi Yandere Kimi
(Se katsoo niin haluavasti mun kännykkäkorujani :'c ~Brouk)















Seuraavassa postauksessa saatte lisäinfoa cosseista~

~Brouk ja Tutti

lauantai 17. elokuuta 2013

Camellia-photoshoot

Terve kaikki ihanaiset~

Saimme vihdoinkin kuvat Animeconista, jossa pidimme pientä Camellia photoshoottia ihanan ryhmämme kanssa. Allekirjoittaneelle tämä taisi olla ensimmäinen con-photoshootti, joten ihan jännää oli. ...Ei hetkinen! Ensimmäisessä Hypeconissa pidimme photoshoottia, tosin pienemmällä ryhmällä. Silloin vain me kolme olimme paikalla. Mutta tästä photoshootista tuli kuitenkin ihan kivoja kuvia, oli vain niin outoa, kun itse ei saanut vaikuttaa, mitkä kuvat lopulta tulivatkaan meille, vaan se päätös tehtiin muualla. Saimme siis nämä kuvat emmekä vaihtoehtoja. Luotan tosin siihen, että muut olivat niin kamalia, ettei niitä viitsi edes antaa. x3 Muiden ryhmämme jäsenien kuvia emme ala tänne laittamaan, vaikka nekin ovat kivoja, mutta ei sitä nyt viitsi. Pari ryhmäkuvaa kuitenkin alkuun.

Kummankin ryhmäkuvan on ottanut Venla

Ylävasemmalta; Neru - Brouk, Haku - Rita, Luka - Sofia, Meiko - Tutti
Alavasemmalta; Len - Ropetsi, Kaito - Kimi, Miku - Justiina/Miku, Rin - Temppu
Sitten yksittäis/pari kuviin~

Kuvattava; Tutti
Hahmo; Meiko
Sarja; Vocaloid
Versio; Camellia
Kuvaaja; Temppu tai Venja (en tiedä kumpi kuvasi, anteeksi...^^')
Kuvauspaikka; Animecon, joku puisto
Jälkikäsittely; Tutti



Sitten minun ja Broukin kuviin~

Kuvattavat; Rita ja Brouk
Hahmot; Haku Yowane ja Neru Akita
Sarja; Vocaloid
Versio; Camellia
Kuvaajat; Temppu ja Venla (en taaskaan muista kumpi otti mitkä...)
Kuvauspaikka; Animecon, joku puisto
Jälkikäsittely; Rita

Näytin jotenkin tosi lyhyeltä Broukin vieressä~x3




Pidimme myös photoshoottia jokunen viikonloppu sitten Kiasmassa. Siellä oli aika jännä kuvata, kaikki tuijotti, etenkin työntekijät, vaikka olimme pyytäneet luvan kuvaamiseen ja sen saaneet. Piti selittää pariin kertaan niille työntekijöille, että meillä on lupa kuvata ja koska emme kuvanneet taideteoksia, saamme levittää kuvia nettiin. Brouk ei ottanut cossiaan mukaan silloin, joten kuvasimme vain minua ja Tuttia. Ensin Tutin kuvat~

Kuvattava; Tutti
Hahmo; Meiko
Sarja; Vocaloid
Versio; Camellia
Kuvaajat; Rita ja Brouk. Ensimmäiset viisi ovat Ritan ottamia, viimeinen Broukin.
Kuvauspaikka; Kiasma, Helsinki
Jälkikäsittely; Tutti








Vielä loppuun omat kuvani Kiasmasta~

Kuvattava; Rita
Hahmo; Haku Yowane
Sarja; Vocaloid
Versio; Camellia
Kuvaajat; Tutti ja Brouk. Tutti otti ensimmäisen ja kaksi viimeistä, Brouk loput.
Kuvauspaikka; Kiasma, Helsinki
Jälkikäsittely; Rita. Näitä ei oikeastaan ole muokattu juuri nimeksikään, ensimmäinen on ainut kunnolla muokattu kuva, parista muusta vain peitin kuluneen sukan pois enkä muokannut muuten~x3


Varmaan lempikuvani, yllättävän onnistunut myös kasvojen osalta




Toinen lempikuvani, spottivalo on vain siisti kakasta posesta huolimatta
Kaksi viimeistä kuvaa tuli aika hauskasti, oltiin juuri lähdossä kotiin, kun käveltiin jonkin video paikan läpi. Yhtäkkiä Tutti huomaa tuon spottivalon ja käskee poseerata. Piti sitten keksiä joku pose parissa sekunnissa, kun toinen sääti valoituksia, tämän takia pose on mitä on. Mutta tuli kyllä siistejä kuvia, pitää ottaa joskus uusiksi~

Loppuun vielä yksi kuva, sanokaa ihmiset, jos haluatte sen pois. Se on kuitenkin kai myös FB;ssä, joten tuskin tämäkään haittaa~

Camellia ryhmä kiittää ja kuittaa~<3
~Rita